Jäät heikkoja pohjoisessa, etelässä pelätään tulvia

Järvien jääpeite on petollisen ohut Itä-Suomessa, etelässä luistelukeleistä vain haaveillaan.

Järvien jäät ovat pohjoisimmassa Lapissa nyt ennätyksellisen ohuet ja Keski-Suomen suurista järvistä jääpeite on lähes kokonaan sulanut pois.

Vaikka jääpeite on huteraa, innokkaimpia kalamiehiä ei tahdo mikään pidätellä poissa jäiltä. Kuopiossa on tarvittu jopa poliisin apua pitämään innokkaimpia rannalla.

Heikot jäät ovat vaatineet marraskuussa ainakin seitsemän uhria koko maassa. Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on käytössä maan ainoa hydrokopteri, joka kulkee vedessä, jäällä ja maalla. Se onkin ollut ahkerassa käytössä, sillä Kuopiossa vesipelastustehtäviä on viime viikkoina ollut viisi.

Uudellamaalla sateet ja lämmin sää saivat järvet ja joet tulvimaan viime viikonloppuna. Korkeimmillaan vedenpinnat olivat sunnuntai-iltapäivänä. Sen jälkeen vedet ovat jo laskeneet kymmeniä senttejä.

Vantaanjoen, Keravanjoen ja Lepsämänjoen virtaamat ovat kuitenkin edelleen ajankohtaan nähden suuret.

Huomiseksi eteläänkin luvataan heikkoa pakkasta ja auringonpaistetta. Pohjois-Suomessa pakkasta voi olla jopa 15 astetta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat