Jäänmurtajat seisovat lauhan alkutalven vuoksi

Suomalaiset jäänmurtaja-alukset seisovat yhä laiturissa odotellen jäitä. Lauhasta alkutalvesta on kuitenkin myös hyötyä, sillä Merenkulkulaitos säästää muun muassa polttoainekustannuksissa merkittävästi.

Suomen jäänmurtaja-aluksilla on hiljaista. Monitoimimurtajat ovat muissa töissä Pohjanmerellä, ja perinteiset jäänmurtajat seisovat yhä Katajanokan jäänmurtajatukikohdassa.

Alukset ovatkin seisoneet laiturissa nyt ennätyksellisen pitkään, sillä aiemmin ainakin joku murtaja on lähtenyt töihin Perämerelle viimeistään vuodenvaihteeseen mennessä.

Aluksilla odotetaankin hartaasti sään kylmenemistä, mutta kirvestä ei ole vielä heitetty kaivoon. Säiden kylmenemiseen ja jäänmurtoon lähtemiseen jaksetaan jäänmurtopalvelut tuottavalla Finstashipillä vielä kuitenkin uskoa.

Toistaiseksi jäätä on vasta Perämerellä Tornion ulkopuolella sekä Oulun edustalla. Etelässä sen sijaan pintaveden lämpötila on yhä noin kolmessa asteessa.

Merenkulkulaitokselle lauha talvi merkitsee ennen kaikkea säästöjä. Jäänmurtajat kun eivät seistessään kuluta polttoainetta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat