Jaakonsaari: Työn hintaa alas kolmannella sektorilla

Työministeri Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan pitkäaikaistyöttömyyden voittamiseksi tarvitaan työn jakamista, työaikapolitiikan monimuotoistamista ja solidaarisuuden lisäämistä työmarkkinoilla. -Nämä asiat ovat kuitenkin työmarkkinakysymyksiä, ja suurimman vastuun niiden etenemisestä kantavat työmarkkinajärjestöt, Jaakonsaari sanoo.

Jaakonsaaren mukaan työn hintaa ns. kolmannella sektorilla voidaan alentaa erilaisilla subventioilla, kuten työmarkkinatuen kehittämistoimilla. Jaakonsaari puhui tänään Hyvinvointi-seminaarissa Helsingissä.

Puheessa esille noussut kolmas sektori tarkoittaa eräänlaista sosiaalitaloutta, jonka tuomia työmahdollisuuksia on viime päivinä julkisuudessa pohtinut Suomessa vieraileva amerikkalainen taloustieteilijä Jeremy Rifkin.

-Kolmannen sektorin mahdollisuuksien avulla voidaan luoda välttämätöntä lisätarjontaa työttömille. Myös julkisella sektorilla, kunnissa on mahdollista lisätä sellaisia yleishyödyllisiä ja varsinaista kuntien palvelutoimintaa tukevia ja avustavia tehtäviä, jotka eivät aiheuta vääristymiä työmarkkinoiden toimivuuteen, Jaakonsaari huomautti.

Jaakonsaari ei yhdy Rifkinin näkemykseen, jonka mukaan työpaikat ovat katoamassa teknologialtaan kehittyneissä maissa. -Ainakaan Suomessa työ ei ole loppumassa. Suomessa on päästy hyvään tietointensiiviseen kasvuun, mikä on luonut sekä kilpailukykyä että työtä, hän perusteli. -Tietoon perustuva kasvu ei voi kuitenkaan luoda kaikille työtä, ja sen vuoksi tarvitaan palvelusektoria työllistäjänä. Kolmas sektori ei voi ottaa tätä roolia palvelusektorilta. Se voi ainoastaan täydentää sitä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat