Jaakonsaari: Maahanmuuttajat "suomenmaalaisia"

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari on ihastunut ajatukseen, että Suomeen kotoutuneita maahanmuuttajia voitaisiin kutsua "suomenmaalaisiksi".

Jaakonsaari kyseli pääministeri Paavo Lipposelta eduskunnan kyselytunnilla torstaina, miltä sana maistuisi hänen suussaan. Lipponen makusteli asiaa, mutta vastaus ei tullut aivan selväksi.
-Kyllä minä käytän tätä muodossa "finländsk" aika usein. Siinä merkityksessä se sana on käytössä toisella kotimaisella kielellä. Ei se tästä sanasta tietysti ole kiinni.

Maahanmuutosta käytyä poliittista keskustelua tutkinut Outi Lepola heitti ajatuksen "suomenmaalainen" -nimityksestä äskeisessä väitöskirjassaan ja toivoi keskustelua asiasta. Jaakonsaari nauratti kuulijoitaan huomauttamalla, että sana suomenmaalainen on kyllä vähän "ryvettynyt" opposition käytössä.

Keskustan pää-äänenkannattaja on Suomenmaa. Lipponen totesi, että tämän hetken nettosiirtolaisuus - neljä tuhatta henkilöä vuodessa - on liian pieni, kun otetaan huomioon väestön ikääntyminen Suomessa. Lipposen mielestä olisi syytä katsoa, pitäisikö esimerkiksi Suomessa asuvien venäläisten perheenyhdistämistä helpottaa, mikä hänen mukaansa nyt on erittäin vaikeiden vaiheiden takana.

-Meillä ei ole mitään syytä antaa itsestämme sellaista kuvaa, että olemme tänne hyvissä aikeissa pyrkiviä kohtaan hylkiviä. Vaikka meillä on korkea työttömyys, on ajateltava asioita eteenpäin, Lipponen sanoi.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat