Jaakonsaari: Leonian saneeraukset isku työllisyydelle

Työministeri Liisa Jaakonsaari (sd.) arvostelee Leonia-pankin päätöstä lakkauttaa Tampereen maksupalvelukeskus. Jaakonsaaren mukaan 450 työpaikkaa Tampereelta vievä päätös on raskas isku alueen työllisyydelle.

Jaakonsaari sanoo, että Leoniaksi nimensä vaihtanut Postipankki on lähtenyt alkutaipaleelleen murheellisesti ilmoittamalla joukkoirtisanomisista hyvistä liiketuloksista huolimatta.
-Saneerauspäätöksiä tekevät yritykset tekevät vahinkoa sekä työllisyydelle että omalle liiketoiminnalleen keskittämällä toimintojaan. Sen sijaan pitäisi käyttää hyväksi etätyön ja hajauttamisen mahdollisuuksia Jaakonsaari sanoo kannanotossaan.

Jaakonsaaren mukaan toimintojen keskittyminen lähivuosina kireistä työvoima- ja asuntomarkkinoista kärsivälle pääkaupunkiseudulle merkitsee yrityksille kasvavia kustannuspaineita ja ongelmia työvoiman saannissa. Kustannustehokkuuden parantamiseksi Leonia ilmoitti eilen karsivansa henkilöstökulujaan aiemmin ilmoitettua enemmän. Postipankin maksupalvelutoiminnot keskitetään Helsinkiin ja pankin New Yorkin ja Lontoon sivukonttorit muutetaan myyntikonttoreiksi. Maksupalveluissa henkilöstön tarve vähenee 450 henkilöä eli 160 henkilöä aiemmin ilmoitettua enemmän. Sivukonttoreista vähennetään 70 työntekijää.

Postipankkien maksupalvelukeskusten työnseisaus jatkui tänään

Postipankin pankkitoimihenkilöt Tampereen ja Helsingin maksupalvelukeskuksissa jatkoivat työnseisaustaan vielä tänään. Huomenna töiden odotetaan jatkuvan normaalisti. Noin 1300 maksupalvelukeskusten pankkivirkailijaa poistui eilen työpaikoiltaan vastalauseena yhtiössä tehtäville muutoksille. Työnseisauksen syynä oli Postipankin ilmoitus Tampereen maksupalvelukeskuksen lopettamisesta ja toiminnan keskittämisestä Helsinkiin vuosien 1998 ja 1999 aikana. Tampereen maksupalvelukeskuksen lopettamisen on arvioitu vievän noin 450 työpaikkaa.

Maksupalvelukeskusten työnseisaus viivyttää vielä huomenna maksujen välitystä. Viivästykset koskevat lähinnä maksupalvelukeskuksiin maksupalvelukuorissa tulleita toimeksiantoja. Myös konekielisissä maksutoimeksiannoissa on häiriöitä.

Pankkitoimihenkilöliitto harkitsee vielä laajempia Postipankkiin kohdistuvia saartotoimia. Asiasta päätetään liiton hallituksen kokouksessa 13. toukokuuta, ellei tätä ennen saada aikaan liittoa tyydyttäviä neuvotteluja asiasta.

Lue myös:

    Uusimmat