Jaakonsaari laskisi palvelujen arvonlisäveroa

Palvelujen arvonlisäveron alentaminen olisi kannatettava kokeilu, sanoi työministeri Liisa Jaakonsaari (sd.) tänään.

Asia on tulossa vireille EU:n tasolla verokomissaari Mario Montin johtaman työryhmän kaavailuissa.

Suomessa alentamisen kokeilu on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta ei ole vielä kertaakaan päässyt budjettiin asti.
-Vähintä mitä EU:lta voisi toivoa olisi, ettei se ainakaan kiellä näitä kokeiluja, Jaakonsaari toivoi.

EU-lainsäädäntö määrää, että unionimailla saa olla korkeintaan kolme arvonlisäverokantaa; yksi varsinainen ja kaksi alennettua. Suomessa alennetut kannat ovat 17 ja ensi vuodesta kahdeksan prosenttia.

Kysymys on tulossa esille EU:n työllisyyshuippukokouksessa 20.-21. marraskuuta Luxemburgissa. EU-ministerivaliokunta pohti komission muita työllistämisehdotuksia perjantaina ja piti niitä oikeansuuntaisina.

Suomelle ei oikein istu komission ajatus työllisyystoimien voimakkaasta lisäämisestä. Toimia alkaa jo olla niin paljon, ettei lisäämiselle ole tilaa.
-Arsenaali on jo aika maksimissaan, Jaakonsaari sanoi.

Muissa EU-maissa Pohjoismaiden ulkopuolella lisäämisen varaa saattaa olla enemmänkin. Suomi huomauttaa myös, ettei komission asiakirjassa ollenkaan kiinnitetä huomiota eurooppalaisen työvoiman ikääntymiseen, mikä vaatisi aivan uudenlaista työvoimapolitiikkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat