Jääkiekkotähti Sami Kapaselle 11-huoneinen hirsilinna, katso suunnitelmat ja kuvat

Jäkkiekkoilija Sami kapasen ja Petra-vaimon perheen kolmikerroksisessa talossa yhdistetään kaksi erilaista rakennustapaa ja se on erityisen energiatehokas. Uudessa talossa myös taataan, että tila riittää perheen neljän pienokaisen kasvaessa.

Asumisviihtyvyys ja terveellinen sisäilma olivat tärkeimpiä syitä, miksi Kapasen perhe päätyi valitsemaan kotinsa materiaaliksi kivirungon sijasta aidon ja pitkäikäisen massiivipuun.

Luonnonmateriaalista rakennetun talon rauhallinen tunnelma viehättää yli kymmenen vuotta Yhdysvalloissa asunutta perhettä.

Ideoita oman talon tilasuunnitteluun Sami ja Petra Kapanen ovat keränneet muun muassa amerikkalaisista sisustuslehdistä.

– Olemme unelmoineet tulevasta kodista jo pitkään ja kypsytelleet ajatuksia, joten mielikuvat talon toiminnoista oli helppoa esittää hirsitalojen suunnittelun hyvin tuntevalle arkkitehdille.

– Hirsitalojen ulkonäkö miellyttää silmää ja lisäksi ne sopivat mainiosti suomalaiseen ilmastoon ja maisemaan. Uusi kotimme sopeutuu luontevasti kuopiolaiseen kaupunkilähiöön, Sami Kapanen sanoo.

Perheen lapset, Kasperi, Cassandra, Camilla ja Konsta saavat omien huoneidensa lisäksi kodin avarista oleskelutiloista runsaasti leikkitilaa.

Katso minkälaisia omakotitaloja Kuopion seudulla on myynnissäJokakoti.fi-asuntopalvelusta.

Hirsilinnassa erkkereitä

Kodin on suunittellut arkkitehti ja teollinen muotoilija Asko Lax, joka toteutti 600-neliöisen linnan piirustukset isäntäperheen toiveiden mukaisesti.

Suomalainen teollisesti valmistettu massiivihirsi on Laxille tuttu materiaali. Hänen kädenjälkensä on näkynyt etenkin vientiin tarkoitettujen hirsitalojen ilmeessä aina 1980-luvulta lähtien.

Julkisivun yksityiskohtiin kuuluu kivestä ja lasista tehty kahteen kerrokseen ulottuva 8-kulmainen erkkeri, josta avautuu näköala järvelle. Alakerrassa ikkunalliseen erkkeriin sijoitetaan ruokailutila ja yläpuolelle näköalaterassi, jonne on käynti makuuhuoneesta.

Sisääntulokerroksen runko rakennetaan massiivihirrestä betonielementeistä kootun kellarikerroksen päälle.

Asuintilojen ylin kerros puolestaan toteutetaan ns. pilari-palkki -rakenteella, jossa kantava runko jää osittain näkyviin talon sisäpuolelle. Pilarit muodostavat myös näyttävän yksityiskohdan polveilevaan kattorakenteeseen.

Kapasten talon runkomateriaali on edustustason koteihin soveltuva energiatehokas ja lujatekoinen HonkaMajor-monilamellihirsi. Valmistusprosessin ansiosta hirren vääntyminen ja halkeilu on minimoitu, joten seinärakenteeseen voidaan tyylikkäästi yhdistää myös isoja ikkunapintoja.

Energiatehokasta asumista

Huolella suunnitellun massiivipuutalon rakenneratkaisut täyttävät myös uudet vuoden 2010 energiamääräykset. Myös luonnonmukaisuus on tärkeää. Honkarakenne käyttää taloissaan pääasiassa puukuitueristettä, jonka avulla varmistetaan talon terveellinen rakenne ja miellyttävä sisäilma.

Sami ja Petra Kapanen halusivat myös investoida lämmitysratkaisun energiatehokkuuteen ja valitsivat talonsa lämmitysmuodoksi uusiutuvaan energiaan perustuvan maalämmön.

SUUNNITTELIJAT

Pääsuunnittelija, arkkitehti- ja sisustussuunnittelu: Asko Lax, Asko Lax Oy

Pää- ja työkuvasuunnittelija: Tuomo Eilola, TE Suunnittelu Oy

Rakennesuunnittelija (puurakenteet): Matti Yli-Sissala, Honkarakenne Oyj

LVI-suunnittelija: Jorma Kauppinen, Ins.tsto LVI-Planor Oy

Sähkösuunnittelija: Jouni Väisänen, Sähkötel Oy

LAAJUUSTIEDOT

Kerrosala 599,0 m²

Kokonaisala (sis.kellari) 970,5 m²

Huoneistoala (asuintilat) 545,0 m²

Huoneistoala (kellari) 193,5 m²

Huoneluku 11 kpl

Lähde ja kuvat: Honkarakenne

Katso minkälaisia omakotitaloja Kuopion seudulla on myynnissäJokakoti.fi-asuntopalvelusta.

Lue myös:

    Uusimmat