Jääkarhu Knut liehittelee uutta tyttöystäväänsä

Maailman kuuluisimman jääkarhun Knutin ja naarasjääkarhu Giovannan toiset treffit ovat sujuneet jo lämpimämmissä merkeissä Berliinin eläintarhassa.

Julkkisjääkarhu Knutin ensitreffit lähtivät eilen liikkeelle väärällä tassulla, sillä sen uusi tyttöystävä tirvaisi Knutia treffien aluksi tassulla päin näköä. Knut ja Giovanna tapasivat tuolloin ensi kertaa kahden.

Tänään jääkarhujen välit olivat kuitenkin jo paremmat ja pariskunta tallusteli perätysten aitauksessa. Molemmat pitivät kuitenkin edelleen huolen siitä, etteivät ajaudu liian lähelle toisiaan.

- Tämä on kuin katselisi kahta lasta hiekkalaatikolla. Lapset ovat joko rauhallisia tai sitten ne heittävät toisiaan hiekalla. Sen vakavampaa ei kuitenkaan tapahdu, Knutin hoitaja Heiner Klös naureskeli.

Karhujen yhteistä aikaa aiotaan jatkossa vähitellen lisätä. Jälkikasvua pariskunnalle ei ole kuitenkaan luvassa vielä vähään aikaan, koska 2-vuotiaat karhut ovat vasta tulossa murrosikään.

Emonsa hylkäämästä Knutista tuli kansainvälinen julkimo joulukuussa 2006. Giovanna-jääkarhu on puolestaan lainassa Münichin eläintarhasta, missä jääkarhuaitaus on parhaillaan remontissa.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat