Jaajo avautuu verouutisoinnista: "Jos porukka olisi enemmän kiinnostunut omasta palkasta, kaikki olisivat onnellisempia"

Mediapersoona tienasi vuonna 2015 yli 90 000 euroa.

Radiosta, televisiosta ja Luokkakokous-elokuvista tutun Jaajo Linnonmaan vuoden 2015 ansiotulot olivat 92 094,23 euroa. Pääomatuloja tähti nettosi 15 395,78 euroa.

Linnonmaa kyseli eilen keskiviikkona Instagram-seuraajiltaan, että ovatko työkaverit ja työn mielekkyys palkkaa tärkeämpiä.

– Olisi hauska tietää, kun kerran jengiä kiinnostaa, että olivatko ihmiset tyytyväisiä vai pitäisikö painaa vielä vähän enemmän duunia. Vilpittömästi olen sitä mieltä, että jos porukka olisi enemmän kiinnostunut omasta kuin muiden palkasta, niin kaikki olisivat onnellisempia, Jaajo kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

– Palkan koosta riippumatta. Kyllä työn mielekkyys ja työkaverit tulee tärkeysjärjestyksessä palkkaa ennen. Vai mitä? mies kyseli.

Jaajon Instagram-seuraajat kommentoivat miehen postausta muun muassa seuraavasti:

– No hei pakko kai niitä on katsoa, että voi sitten olla kateellinen.

– Kuten tiedät, räppipiireissä meillä on tapana sanoa "word".

– Sehän on hienoa ja reilua, jos palkkaa tulee enemmän kun tekee töitäkin enemmän. Kaikilla palkka ei muutu miksikään, vaikka tekisi miten paljon enemmän töitä eikä tämmöisessä tilanteessa edes kysytä voisiko tehdä enemmän töitä vaan niitä on tehtävä vaan. Lopulta tämähän on ammatinvalintakysymys.

– Verotiedot salaisiksi ja ihmisille parempi mieli, ihan naurettavaa koko touhu ja kenelle se kuuluu mitä kukin tienaa.

– He, jotka jaksaa vehdata naapureita jne., palkkamielessä, ei mitä todennäköisimmin ole valmiita tekemään sitä extra-duunia, jotta oma tilanne muuttuisi, vaan he kokevat arvostelun helpommaksi. Onnea, Jaajo, jos tulot ovat suuret.

– Onnea, Jaajo Linnonmaa, Suomen kadehdituin tienaaja. Saavutus sekin! Ei muuta kun dollaripiilarit pilarista päähän. Onnea!

– "Työn mielekkyys ja työkaverit tulee tärkeysjärjestyksessä palkkaa ennen". Juuri näin! Mahtavasti sanottu, Jaajo.

– Aamen, niiiiin samaa mieltä! Lisäksi olen viime aikoina ihmetellyt sitä, kuinka ihmiset kokee, ettei heidän työtään arvosteta jos he eivät saa jumalatonta palkkaa. Siis eihän se työn arvostaminen kulje käsi kädessä palkan kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat