Jaahas, minunko pitäisi muka muuttaa?

Vietnamissa häätö uhkaa yli sataa karhua, jotka asustavat Tam Daon kansallispuistossa sijaitsevassa karhukeskuksessa.

Noin 70 kilometrin päässä Hanoista sijaitseva karhukeskus on ollut häätöuhan alla parin kuukauden ajan. Maan puolustusministeriö antoi keskukselle häätökäskyn lokakuussa.

Karhukeskus yrittää kuitenkin taistella häätöä vastaan.

Karhupuistoa pyörittävän Animals Asia -luonnonsuojeluyhdistyksen mukaan häätökäskyn taustalla on kiista keskukselle kuuluvasta maa-alueesta. Karhukeskusta on painostettu luopumaan maa-alueestaan huhtikuusta 2011 lähtien.

Tänä syksynä puolustusministeriö julisti karhupuiston alueen "puolustuksellisesti merkittäväksi". Animals Asia -yhdistys epäilee kuitenkin, että puiston maat on tarkoitus luovuttaa eteenpäin yritykselle, joka kaavailee paikalle turisti- ja hotellialuetta.

Animals Asia on pyytänyt kansalaisia kirjoittamaan maan pääministerille, jotta tämä antaisi karhukeskukselle luvan jatkaa toimintaansa Tam Daossa.

Tam Daon karhukeskuksessa asuu kaikkiaan 104 karhua, jotka on pelastettu laittomilta karhufarmeilta.

Suuri osa puiston asukeista on vaarantuneeksi luokiteltuja kauluskarhuja (tunnetaan myös sepelkarhuna tai Aasian mustakarhuna).

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat