Jääasiantuntija varoittaa: Yöpakkaset jäädyttäneet merellä sulapaikkoja

Itämeren jäätilanne vaihtelee Perämeren paksusta ahtojääkerroksesta eteläisen saariston suliin vesiin.

Kevättä kohden mentäessä tilanne on viikon verran talvea edellä eli keväämpänä kuin normaalisti maaliskuun alkupuolella.

Ilmatieteenlaitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio kertoo, että maaliskuun alkupuolen leudommat jaksot sulattivat esimerkiksi Turun saaristossa kapeampia salmia. Tämän viikon yöpakkaset ovat kuitenkin jäädyttäneet sulapaikat heikkoon jäähän.

– Sitten kun tuulee, niin se vanhan jään päältä lennättää uuden jään päälle lunta. Kaikki näyttää samalta valkoiselta ja ellei joka päivä seuraa tilannetta, niin mistään ei voi tietää mikä salmi oli vielä pari päivää sitten auki, Vainio varoittaa.

– Jäällä liikkujalla on nyt kyllä vaaranpaikkoja. Jos ei tiedä missä liikkuu, niin voi joutua uimasille. Varsin petollista on paikka paikoin.

Erityisesti Helsingistä länteen päin on paljon kohtia, joissa ohut jääpeite saattaa pettää kulkijan alta. Vainion mukaan meren jäällä voi vielä hyvin liikkua, kunhan tietää missä siellä liikkuu.

– Tietenkin on hyvä olla joku apuväline, millä avannosta tarvittaessa pääsee pois. Ja kannattaa liikkua siellä missä muutkin ovat liikkuneet. Järkeä pitää olla mukana.

– Välillä kyllä kauhistuttaa, kun näkee ihmisten kulkevan juuri niistä kapeista salmista työntäen lastenvaunuja käsikädessä, Vainio kertoo.

Perämerelle uutta jäätä - Turun saaristossa avopaikkoja

Vainion mukaan Perämerellä on vielä täysi talvi. Pohjoisessa rannoilla on reilu puoli metriä jäätä. Vaihtelevat tuulet ja kovat pakkaset ovat kasvattaneet jäämassaa Perämerellä entisestään. Vainion mukaan talvi voikin jatkua pohjoisissa osissa vielä pitkään.

– Tultaessa kohti Vaasan saaristoa jään paksuudet laskevat alle puolen metrin rannoilla. Selkämeren rannikolla saaristossa jäätä on 20 sentistä puoleen metriin, mutta saariston ulkopuolella ei ole kuin ihan kapea kaistale kohtuullisen ohutta ajojäätä.

Turun saaristossa jäätä on parinkymmenen sentin molemmin puolin.

– Satelliittikuvienkin mukaan voi sanoa, että Turun saaristossa alkaa kevät koittaa. Siellä näkyy, että salmissa ja väyläkohdissa on avokohtia.

Suomenlahdella jäiden paksuudet vaihtelevat puolestaan läntisen saariston paristakymmenestä sentistä itäisen saariston puoleen metriin. Suomenlahden ulapalla puolestaan noin Helsingistä itään on tiheämmän ja paksumman jään alue.

– Suomeen merenkulku kulkee helposti, mutta Venäjän liikenteessä on varmasti osittain ongelmia jään paksuuden takia.

Lue myös:

    Uusimmat