"Ja sitten vaalikahveille" – perinteet pitävät pintansa äänestyspäivänä

Tänään Suomessa äänestetään eduskuntavaaleissa. Kysyimme lukijoilta, millaisia perinteitä äänestämiseen liittyy eri puolilla Suomea.

MTV Uutisten Facebook-ryhmässä yksi asia nousi äänen antamisen jälkeen tärkeimmäksi - nimittäin vaalikahvit.

– Pyrin äänestämään vasta vaalipäivänä, jos se työvuorojen puolesta on mahdollista. Ja kotiin tultua kuuluu juoda vaalikahvit!, kertoo Nina.

– Kahvit päälle, kävelylle ja äänestämään. Sitten herkutellaan!, sanoo Mari.

– Mietimme naapureiden kanssa menun, jotain kakkua ainakin on tulossa, ja sitten lähdemme äänestämään, kertoo Kirsi.

Samanlaiset suunnitelmat toistuvat monessa muussakin vastauksessa.

Jotkut ovat vaalipäivänä töissä - kuten esimerkiksi MTV:n Tulosillan väki. 

– Itse asun Helsingin keskustassa ja äänestyspaikkani on virallisesti eduskunta - tänä vuonna tarkemmin sanottuna eduskunnan kirjasto. On hienoa sanoa käyneensä äänestämässä eduskunnassa, joten jätän aina ennakkoäänestyksen väliin tämän takia ja käyn äänestämässä oikeana vaalipäivänä. Äänestämisen jälkeen on jo perinteeksi muodostunut se, että tulen Maikkarille maskiin, jonka jälkeen alkavat harjoitukset, joissa testaillaan yhteyksiä ja illan juoksutusta suoraa lähetystä varten, kertoo tuloslähetyksen toimittaja Mari Haavisto, joka illalla haastattelee puolueiden puheenjohtajia Pikkuparlamentissa.

Lähetyksen juontaja Eeva Lehtimäki käy äänestämässä vaalipäivänä aamupäivästä.

– Se on juhlava startti iltaan. Lauantai ja sunnuntai harjoitellaan tiiviisti. Illasta tulee pitkä eli vireystaso ja hyvä mieli pitää jaksaa säilyttää, tapahtui sitten mitä tahansa. 

MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila tunnustautuu "vaalihulluksi". Vaalipäivän perinteistä pidetään tiukasti kiinni.

– Käyn aamulla äänestämässä ja kävelyllä, sitten on vaalikahvien vuoro. Illalla seuraamme Pasilassa hyvin tarkasti ääntenlaskua. Joka kerta vaali-ilta on tuonut mukanaan jotain yllätystä, uskon, että niin käy tälläkin kerralla.

Tulosillan tuottajan Tommi Mannisen vaaliperinteet menevät nyt pestin myötä uusiksi.

– Omat vaaliperinteet rikkoontuvat nyt täysin, kun kotisohva vaihtuu vaalistudioon ja ohjaamoon. Muille kotisohvalle jääville lupaan monipuolisen ja viihdyttävän illan. Jännittäkää ja nauttikaa seurassamme, hän kehottaa.

Millaisia vaaliperinteitä teillä on? Onko hyviä reseptivinkkejä vaalikahvipöytään tai Tulosillan seuraamisen yhteyteen? Kerro MTV Uutisten Facebook-ryhmässä tai Twitterissä ja Instagramissa #vaalit2015

Lue myös:

    Uusimmat