"Ja se, joka teki sen isille, olin minä"

Satakunnan käräjäoikeus päätyi toteamaan Anneli Auerin syylliseksi arvioituaan useita todisteita. Tässä niistä keskeisimmät.

Veitsi

Yksi surma-aseista oli Fiskarsin fileerausveitsi, jonka kärki oli katkennut. Kärkiosaa ei ole löytynyt. Veitsessä oli verta, jonka dna sopi uhriin. Veitsi oli vanha ja kulunut, eikä siihen ollut tuppea.

Oikeuden mukaan "on erittäin epätodennäköistä, että ulkopuolinen tekijä olisi tullut paikalle sanotunlaisen, suojaamattoman veitsen kanssa" yöllä ikkunan läpi, surmannut uhrin ja jättänyt veitsen tekopaikalle.

Veitsestä on lisäksi löytynyt ruskeankirjavia kuituja, joiden alkuperää ei tiedetä. Sellaisia on löytynyt myös uhrin kynsien alta, hänen päällään olleesta T-paidasta, takkapuista ja muualta. Se antaa oikeuden mukaan aihetodisteen päätelmään, että veitsi on ollut perheen käytössä ja suoraan tai esimerkiksi vaatteen välityksellä kosketuksissa tyynyliinoihin ja lakanoihin.

Takkapuut

Makuuhuoneen lattialla ja sängyssä oli halkoja, joissa oli uhrin verta. Tämä viittaa oikeuden mielestä siihen, että uhri otti ne puolustautuakseen tai niillä tehtiin hänelle väkivaltaa tai sekä että.

Yhdestä halosta löytyi vieras dna-tunniste. Oikeus kuitenkin katsoi, että "halon kulkeutumiseen metsästä [uhrin] puutelineeseen liittyy niin monia epävarmuustekijöitä, ettei siitä voida päätellä – – surmaajaa suuntaan tai toiseen". Mistään muualta asunnosta ei löytynyt vierasta dna:ta.

Rikottu ikkuna

Auer kertoi, että kookas tekijä pakeni ikkunasta, jonka hän oli rikkonut taloon tunkeutuessaan. Reiästä on kuitenkin vaikea poistua nopeasti, ja oven avaaminen olisi ollut oikeuden mukaan todennäköisempi ratkaisu.

Hiustukko

Uhrin alta löytyi samantyyppisiä, osin huomattavan pitkiä hiuksia kuin Auerilla. Niiden löytöpaikka viittaa oikeuden mielestä uhrin ja Auerin väliseen kamppailuun.

Uhrin kengät

Anneli Auer on kertonut, että hänen miehellään oli mustat talvikengät. Tällä oli ne hänen mukaansa mahdollisesti jalassaan surmayönä 1. joulukuuta 2006. Poliisi epäilee, että Auer piti niitä jalassaan surman tehdessään.

Se, että kenkiä ei ole löytynyt, viittaa oikeuden mukaan siihen, että ne on tarkoituksellisesti hävitetty.

Kiistelty tunnustus

Poliisin mukaan Auer tunnusti henkirikoksen kuulustelussa. Myöhemmin hän kiisti niin tehneensä ja sanoi toimineensa univajeessa, poliisin painostuksesta ja viranomaisten johdatteleviin kysymyksiin vastaten. Kuitenkin 6. lokakuuta hän sanoo videoidussa tapaamisessa tyttärelleen: "Ja se, joka teki sen isille, niin se olin minä."

Käräjäoikeus ei pidä uskottavana, että Auer ei olisi ymmärtänyt sanomansa merkitystä itselleen ja tyttärelleen sekä tulevalle oikeudenkäynnille. Oikeuden mukaan Auerin puheita ei voida pitää lain tarkoittamana tunnustuksena mutta niitä on punnittava näyttöä arvioitaessa.

Hätäpuhelu

Äänitutkijan todistuksen perusteella oikeus katsoo riittävällä varmuudella osoitetun, ettei huoneistossa puhelun aikana ole ollut ulkopuolista ihmistä. Hätäpuhelu kesti neljä minuuttia ja 18 sekuntia. Niistä Auer oli poissa puhelimesta 59 sekunti.

Ennen tai jälkeen hätäpuhelun on mahdollinen ulkopuolinen henkilö voinut olla oikeuden päätelmän mukaan huoneistossa alle kuuden minuutin ajan. Auer kertoi heränneensä ikkunan rikkomisesta syntyneisiin ääniin ja soittaneensa hyvin pian 112:een.

Pariskunnan riitaisuus

Oikeus katsoi riittävällä varmuudella osoitetun, että pariskunnan välillä oli ollut riitaa. Tätä tukevat muun muassa Auerin kuulustelukertomukset. Niiden mukaan aviomies vähätteli Auerin kotona tekemää internettyötä ja myös lapsen kohtelusta oli kiistaa.

Väitetty ulkopuolinen

Uhriin suhtauduttiin todistetusti vihamielisesti, sillä hän oli tehnyt työpaikallaan irtisanomisia. Surmaaminen olisi kuitenkin oikeuden mukaan ollut tehtävissä helpommin ja nopeammin asunnon ulkopuolella kuin tunkeutumalla sinne rikkomalla ikkuna. Lisäksi kiinnijäämisriski olisi ollut pienempi.

Katso Päivi Taljan raportti Turusta

Lue myös:

    Uusimmat