J.Lo esiintyy sittenkin jalkapallon MM-kisojen avajaisissa

Jennifer Lopez esiintyy sittenkin jalkapallon MM-kisojen avajaisissa. 

Vain muutama päivä sitten uutisoitiin, että supertähti Jennifer Lopez vetäytyy esiintymisestään jalkapallon maailmanmestaruuskisojen avajaisissa. 

Laulajan edustajan mukaan Lopez tulee kuitenkin esiintymään avajaistapahtumassa. 

– Hän tulee esiintymään tapahtumassa. Jennifer on aina halunnut esiintyä jalkapallon MM-kisojen avajaisseremoniassa. Olemme pyrkineet järjestämään aikataulua ja logistiikkaa kuntoon, Lopezin edustaja kertoi People-lehdelle antamassaan lausunnossa. 

Tähden tiedottajan mukaan Lopezin esityksen peruuntumisesta raportoineet uutiset olivat ennenaikaisia. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ilmoitti laulajatähden poisjäännistä sunnuntaina.  

Lopez esiintyy torstaina Sao Paolossa järjestettävässä avajaisseremoniassa yhdessä räppäri Pitbullin ja brasilialaisen laulajan, Claudia Leitten, kanssa. 

Lähde: People


Lue myös:

    Uusimmat