IYK iski puolisotilaallisia joukkoja vastaan

YK:n joukot ovat tehneet helikopteri-iskun puolisotilaallisten joukkojen tukikohtaan Itä-Timorissa ja pakottaneet kymmenet Indonesiaa tukevat puolisotilaallisten joukkojen jäsenet pakenemaan vuorille. Samaan aikaan portugalilaiset tiedotusvälineet kertoivat, että Indonesian joukot ovat surmanneet yhdeksän katolisen kirkon työntekijää Itä-Timorissa.
Roomalaiskatolisen kirkon pappi kertoi puhelimitse Itä-Timorista, että ryhmä sotilaita hyökkäsi työntekijöitä kuljettaneen auton kimppuun Baucaun ja Los Palosin välisellä tiellä viikonloppuna. Työntekijöiden ruumiit oli viskattu jokeen. Surmansa sai mm. katolisen avustusjärjestön Caritasin Baucaun-johtaja ja kaksi nunnaa. Työntekijät olivat matkanneet Itä-Timorin itäosaan selvittämään, minkä tyyppinen humanitaarinen apu siellä olisi tarpeen.

Noin 150 YK-sotilasta iski puolestaan Blackhawk-helikopterein pääkaupungin Dilin länsipuolella sijaitsevaan Liquican kaupunkiin, kertoi Australian radio. Kolmisenkymmentä aseistautunutta henkilöä joutui pakenemaan tukikohdastaan vuorille. Australian uutistoimiston mukaan yhtään laukausta ei ammuttu operaation aikana. Puolisotilaallisten joukkojen uskotaan surmanneen tuhansia ihmisiä ja ajaneen satojatuhansia ihmisiä kodeistaan elokuista kansanäänestystä seuranneen terrorikampanjan aikana. Ylivoimainen enemmistö itätimorilaisista valitsi kansanäänestyksessä itsenäisyyden. Portugalilainen Publico-sanomalehti kertoi maanantaina, että Itä-Timorin vastarintaliikkeen johtajan Xanana Gusmaon isä on elossa ja hän piileskelee Itä-Timorissa.

Puolisotilaallisten joukkojen oli aiemmin kerrottu surmanneen Gusmaon isän. Manuel Gusmao vetosi haastattelussa poikaansa, jotta tämä auttaisi häntä ja hänen vaimoaan pakenemaan Australiaan. Indonesia kertoi maanantaina luovuttaneensa vastuun Itä-Timorin turvallisuudesta YK-joukoille. YK-joukkojen komentaja Peter Cosgrove puolestaan kiisti vallansiirron. Cosgroven mukaan Indonesia on yhä virallisesti vastuussa Itä-Timorin turvallisuudesta. YK:n mandaatti ei salli vallansiirtoa, kunnes Indonesia on antanut Itä-Timorin itsenäistyä, hän totesi.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat