Mainos

IVO tekemässä huipputulosta

Imatran Voiman kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen voitto nousi yhtiön perjantaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan 3855 miljoonaan markkaan. Voitto ennen satunnaiseriä ja veroja oli 1255 miljoonaa markkaa eli 13 prosenttia liikevaihdosta. Tammi-syyskuun kokonaistulos on IVOn historian paras.

Voittoa kasvatti suuri kantaverkkokauppa. Imatran Voiman velkaantumisaste puolittui suurkaupan ansiosta. Sähkön siirtoverkon myynti Kantaverkkoyhtiölle ja pari muuta kauppaa laski IVOn velkasuhteen 90 prosentista 47 prosenttiin.
IVO sai kantaverkon myynnistä lisäkauppoineen yhteensä 5453 miljoonaa markkaa. Lisäksi yhtiö myi muuta käyttöomaisuutta 235 miljoonalla markalla. Pääosin kuoletetun kantaverkon myyntituotto kattoi merkittävän osan IVOn suurista laajennusinvestoinneista Ruotsissa.

Imatran Voiman tammi-syyskuun liikevaihto nousi katsauksen mukaan 9843 miljoonaan markkaan eli viidenneksen suuremmaksi kuin vuotta aiemmin. Kasvu johtui lähinnä Gullspångista ja Länsivoimasta, jotka vertailukaudesta poiketen ovat mukana koko alkuvuoden luvuissa.
Viennin ja ulkomaantoimintojen osuus IVOn liikevaihdosta oli tammi-syyskuussa 4264 miljoonaa. Niiden osuus IVOn liikevaihdosta oli 43 prosenttia eli samaa tasoa kuin vuotta aiemmin.
IVO-yhtiöt myi tammi-syyskuussa sähköä 34,7 terawattituntia. Sähkön myynti kasvoin yhdeksän prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Kasvun pääosa tuli Gullspångin myynnistä. Lämpöä IVO myi 6,7 terawattituntia eli neljä prosenttia viimevuotista enemmän.

Toimitusjohtaja Heikki Marttinen on tyytyväinen kolmannen neljänneksen lukuihin. IVOn tase on vahvistunut merkittävästi ja kaikki tunnusluvut ovat erinomaisessa kunnossa. Yhtiön kasvu on tapahtunut tasapainoisesti ja yhtiön markkina-arvo on korkeampi kuin koskaan aiemmin, arvioi Marttinen.
Marttisen mukaan IVOn koko vuoden liikevaihto nousee lähes 14 miljardiin markkaan. Yhtiön tarkoituksena on loppuvuoden aikana saattaa päätökseen Gullspångin osakkeiden ostoon liittyvät järjestelyt Vattenfallin ja Graningen kanssa.
-Energian kysynnän odotetaan jatkavan maltillista kasvua Pohjoismaissa. IVOn tulosnäkymät säilyvät aiempien arvioiden mukaisina. Liikevoitto paranee kun Länsivoima ja Gullspång sisällytetään lukuihin koko vuodelta, totesi Marttinen.

IVOn investoinnit nousivat tammi-syyskuussa 4069 miljoonaan markkaan. IVO merkitsi Kantaverkon osakkeita osakepääoman korotuksessa 163 miljoonalla markalla. Alkuvuonna yhtiö osti valtiolta Kemijoen vesivoimaosakkeita 567 miljoonalla markalla ja Vattenfallilta Gullspångin osakkeita 957 miljoonalla markalla Lisäksi yhtiö osti Länsivoiman osakkeita 286 miljoonalla ja unkarilaisen Budapesti Erömün osakkeita 119 miljoonalla markalla.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.