IVO-Neste-selvitykselle kuukausi lisäaikaa

Kauppa- ja teollisuusministeriö on varannut IVOn ja Nesteen yhteistyötä koskevalle selvitykselle lisäaikaa syyskuun loppuun saakka. Juhannuksen alusviikolla aloitetun työn oli alunperin määrä valmistua elo-syyskuun vaihteessa.

-Viivästyminen ei johdu mistään yksittäisestä seikasta. Haluamme näin ison asian ollessa kyseessä käydä aineistoa tarkkaan läpi. Lisäksi olemme käyneet vielä keskusteluja eri tahoilla, apulaisosastopäällikkö Markku Tapio kertoo. Tapion mukaan kaikki IVOn ja Nesteen omistuspohjan laajentamista ja yhtiöiden rakenteiden kehittämistä koskevat vaihtoehdot ovat edelleen avoinna.

KTM:ssä tehtävä selvitystyö perustuu toisaalta ministeriön omiin arvioihin ja laskelmiin, toisaalta IVOn ja Nesteen ulkopuolisilla konsulteilla teettämiin selvityksiin. IVOn neuvonantajana on toiminut kansainvälinen pankkiiriliike Salomon Brothers. Nesteelle selvityksiä on laatinut kansainvälinen konsulttiyritys Dressner Kleinwort Benson.

Myös kauppa- ja teollisuusministeriö on käyttänyt hyväkseen ulkopuolisia avustajia. Kotimainen Conventum on tutkinut hanketta kokonaisuudessaan. IVO on ollut kansainvälisen SP Warburgin syynissä ja Neste Morgan & Stanleyn.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat