Itsemurhien määrä laskenut Suomessa 90-luvulla

Itsemurhien määrä Suomessa on laskenut kuluvalla vuosikymmenellä, vaikka Suomi edelleenkin kuuluu itsemurhatiheydessä länsimaiden kärkeen. Baltiassa ja Itä-Euroopan maissa itsemurhat ovat hälyttävästi lisääntyneet.

Kansanterveyslaitoksen mielenterveyden osaston tutkimusprofessori Jouko Lönnqvist kertoi itsemurhia käsitelleessä seminaarissa Turussa, että laaja itsemurhien ehkäisyprojekti julkistetaan vuoden lopulla. Sillä on yhteydet samanlaisiin kansainvälisiin hankkeisiin.

Suomi on itsemurhien tutkimuksessa johtavia maita. Meillä tehdään paljon tutkimuksia, ja ne ovat myös laadultaan korkeatasoisia. Itsemurhatutkimuksissa on viime aikoina kiinnitetty huomiota siihen, "tarttuvatko" itsemurhat. Lönnqvist oli sitä mieltä, että ne tarttuvat eli teot seuraavat toisiaan.

Samassa yhteydessä on pohdittu sitä, miten itsemurhista on tiedotettu ja mikä on median vastuu itsemurhista kerrottaessa. Lönnqvist painotti, että itsemurhien ehkäisy on laaja-alaista. Tehokkaimpiin tuloksiin päästään, kun niiden ehkäisemiseksi toimintaan mahdollisimman monella yhteiskunnan lohkolla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat