Itsemurhapommittajan profiilia on lähes mahdotonta laatia

Lontoon vuoden 2005 terrori-iskuilla sekä viime viikonlopun Tukholman pommi-iskulla on yksi yhtäläinen piirre: iskujen tekijät olivat ainakin näennäisesti hyvin integroituneita yhteiskuntaan.

Niin sanotuista hyvistä perheistä lähtöisin olevat miehet olivat tulleet jo nuorella iällä uuteen kotimaahansa. He olivat hyvässä asemassa ja näyttivät elävän normaalia elämää.

Suojelupoliisin ylitarkastajan Tuomas Portaankorvan mukaan ilmiö kertoo karun tosiasian siitä, että terroriteon voi tehdä kuka vain ja että radikalisoituminen on mahdollista missä vain.

- Jotkut henkilöt tuntuvat ottavat hyvin voimakkaasti globaalin jihadin eli pyhän sodan ajatuksen ja aatteen itseensä, pohti Portaankorva MTV3:n Huomenta Suomessa,

Supon ylitarkastajan mukaan terroristeilta löytyy kyllä yhdistäviä tekijöitä, mutta itsemurhapommittajan profiilia on äärimmäisen vaikeaa laatia.

- Yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa syrjäytyneisyys tai jopa psyykkiset ongelmat. On kuitenkin mahdotonta hakea yhtä ainutta muottia, josta itsemurhaiskijä putkahtaa, sanoo Portaankorva.

Suojelupoliisissa ei pidetä todennäköisenä että Suomessa tapahtuisi Tukholman tyyppinen itsemurhaisku - ainakaan lähiaikoina.

- Emme tietenkään voi sulkea pois tällaisen iskun mahdollisuutta, mutta kyllä meidän valmiutemme toimia ovat varsin hyvät. Suomessa on toimiva viranomaisyhteistyö kaikkien viranomaisten välillä ja meillä on lisäksi hyvät kansainväliset yhteydet, joiden perusteella arvioimme tilannetta Suomessa.

Portaankorva korostaa, ettei Ruotsin terroriteko muuta Suomen uhkakuvia.

- Suomeen kohdistuva uhka on yhä varsin pieni. Iskujen mahdollisuus on toki otettava huomioon, mutta uhkakuvamme ei ole muuttunut.

Katso Supon ylitarkastajan Tuomas Portaankorvan haastattelu: (Huomenta Suomi 14.12.2010)

Lue myös:

    Uusimmat