Itsemurhaisku Moskovan ydinkeskustassa - kuusi kuoli

Autopommi on räjähtänyt Moskovan keskustassa Kremliä vastapäätä. Kuusi ihmistä on kuollut ja kolmetoista haavoittunut.

Moskovan keskustassa tehdyssä itsemurhaiskussa on kuollut kuusi ihmistä ja loukkaantunut 14. Pommi räjähti aivan Punaisen torin ja Kremlin tuntumassa. Mahdollista on, että isku oli tähdätty duumaan eli parlamentin alahuoneeseen.

Isku tehtiin aamupäivällä aivan Moskovan ydinkeskustassa. Punaiselle torille ja Kremliin on paikalta vain muutama sata metriä. Pommi räjähti viiden tähden hotellina tunnetun National-hotellin edessä, vilkkaan Tverskaja-pääkadun kulmassa.

Paikalla olleiden mukaan hetkeä ennen räjähdystä kaksi naista oli kysynyt, missä on duuma. Mahdollista on, että pommi oli tarkoitus räjäyttää duuman edessä, joka sijaitsee parin sadan metrin päässä.

Viranomaisten mukaan kysessä oli itsemurhaisku, tekijöinä kolme naista. Kaksi sai surmansa, kolmatta etsitään.

Pommi järkytti moskovalaisia. Kremlin lähistön luulisi olevan hyvin vartioitu paikka. Itsemurhaiskuista on tulossa Venäjälle todellinen painajainen. Viimeksi perjantaina tehtiin tuhoisa isku junaan Etelä-Venäjällä. Surmansa sai yli 40.

Turvatoimia on Moskovassa kiristetty ties kuinka moneen kertaan ja kaduilla partioi tuhansia miliisejä. Viranomaiset kuitenkin myöntävät, että itsemurhaiskujen tekijöiden edessä he ovat voimattomia.

Presidentti Putin lupasi taas tänään kiristää taistelua terrorismia vastaan. Keinot alkavat vaan olla vähissä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 09.12.2003).

Lue myös:

    Uusimmat