Katariina Vuori Jonna Pulkkinen: Kourallinen tabuja - kertomuksia itsemurhasta (Atena 2014)
Arvio: Pertti Nyberg
Tämän kirjan lukeminen on raskasta. On emotionaalisesti vaikeaa lukea parisataa sivua yksityiskohtaisia kertomuksia kehnosta lapsuudesta, välinpitämättömistä vanhemmista, koulukiusaamisesta, masentumisesta, perheväkivallasta, pettämisestä, epäonnistuneista ihmissuhteista, alkoholismista, välinpitämättömästä tai vaikeasti saatavilla olevasta hoidosta ja lopulta lukuisista itsemurhayrityksistä.
Kolme itsemurhaa päivässä
Keskuudessamme on yllättävän paljon ihmisiä, joilla ei mene hyvin. He voivat olla työelämässä opettajina tai sairaanhoitajina, nuoria tai eläkeläisiä, naisia tai miehiä. Joka tapauksessa heitä on liian paljon. Kaikkea tuskaa ovat jakamassa ystävät ja lähiomaiset.
Päivittäin Suomessa noin kolme ihmistä onnistuu tappamaan itsensä. Tämän lisäksi on lukuisia ihmisiä, jotka yrittävät itsemurhaa tosissaan tai näyttääkseen hätäänsä. Ehkä joku heistä on juuri nyt vieressäsi.
Monta kertaa itsemurhan tehneen läheinen kyselee miksi-kysymyksiä. Yleensä niihin ei tule vastausta. Ehkä tämän kirjan itsetuhoisten ihmisten elämäntarinat antavat jonkinlaisia vastauksia. Ainakin ne antavat ajattelemisen aihetta kanssaihmisille - esimerkiksi kaikille entisille koulukiusaajille ja muille toisten alistajille. Herkempi siuelu ei välttämättä kestä jatkuvaa nöyryytystä.
Suorasukaisia kertomuksia
Kourallinen tabuja -kirja on siis varsin suorasukainen. Alun muutaman sivun faktaosion jälkeen kirjan sisältö on yksinomaan minä-muodossa kirjoitettuja ihmiskohtaloita. Monessa kirjotuksessa kertojalla on jonkinlainen psyykkinen diagnoosi ja sen lisäksi rajua alkoholinkäyttöä, mutta mukaan mahtuu myös varsin tavallisten ihmisten tarinoita.
Kertomuksia lukiessa tuntuu, että jotkut vain ovat alttiimpia päättämään päivänsä vastoinkäymisten yllättäessä. Toisaalta välillä ihmettelee, miten jotkut paranemaan pyrkivät ihmiset saattavat kohdata niin paljon epäonnea elämässään. Mitä pitää vaikkapa ajatella ihmiskohtalosta, jossa ihminen saa itsemurhayritysten jälkeen psykoterarpiaa ja saa sitten kuulla oman terapeuttinsa tehneen itsemurhan. Sittemmin löytyy niin sanottu vertaistukiystävä, joka myös tekee itsemurhan.
Kirjan koukuttavuus perustuu osin tarinoihin, joiden sisältö on välillä täysin absurdi. Lukija vain miettii, voiko jollakulla mennä kaikki asiat todellakin noin päin mäntyä. Näyttää voivan.
Tämän kirjan ehkä todellinen ansio on siinä, että se kertoo kokijoiden suulla Suomen terveydenhuollon vaihtelevasta tasosta. Edelleen itsemurhaa yrittävien on vaikea saada hoitoa ja edelleen itsemurhaa yrittävien lähiomaisten on vaikea käsitellä tapahtunutta. Itsemurha on vieläkin tabu, vaikka siitä puhutaan huomattavasti enemmän kuin vaikkapa ennen psyykelääkkeiden keksimistä.
Pertti Nyberg
Kirjoittaja toimii uutistuottajana MTV uutisissa.
Kourallinen tabuja -kirjassa on parikymmentä itsemurhaa yrittäneen tai itsetuhoisen ihmisen elämänkertomusta. Kustantajan luvalla julkaisemme alla yhden tällaisen tarinan.
Nainen, 35
Olen yrittänyt itsemurhaa yhteensä kymmenkunta kertaa,
osa yrityksistä on ollut lieviä, osa vakavampia. Ensimmäisen
kerran yritin itsemurhaa joskus 1990-luvun
lopulla, en kylläkään oikein tarkkaan muista milloin.
Vanhempani kuolivat 90-luvun puolivälin jälkeen, ja tapahtui
siinä kaikkea muutakin. Oli todella tuskainen olo. Ylipäätään
se ajanjakso 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun
oli aika hämärää. Oli rakkaushuolia ja raha-asiatkin kaatuivat
päälle.
Jos kaikkinensa ajattelen asiaa, en varmaan koskaan ole
todella halunnut kuolla. Ensimmäisessä yrityksessä ilmoitin
asiasta kaverilleni ja seuraavana päivänä heräsin sairaalasta.
Söin kymmeniä särkylääkkeitä, mutta mitään pysyviä sisäelinvaurioita
ei onneksi tullut. Kaveri ehti väliin tarpeeksi aikaisin.
Olin kyllä aika humalassa.
Herättyäni sairaalassa olo oli kaikkinensa helpottunut.
Mutta se kohtelu sairaalassa tuntui inhottavalta, turhauttavalta
ja välinpitämättömältä. Että taas yksi näitä. Olin ensimmäisen
yrityksen jälkeen sairaalassa kaksi päivää.
Seuraava yritys taisi olla vuonna 2003, kesällä. Olin edellisenä
jouluna valmistunut lähihoitajaksi. Asiat olivat hyvin,
olin töissäkin. Oli aikaa ajatella asioita kun tiivis opiskeluaika
jäi pois. Sinänsä asiat olivat siis hyvin, mutta jotenkin taas oli
sellainen, että en jaksa taas jotain suhteen viritystä. Humalaspäissäni
keksin, että tempaistaan vähän vahvaa kipulääkettä,
varmaan siis kymmeniä nappeja. Viimeisin itsemurhayritykseni
oli viime elokuussa, kolme kuukautta sitten. Se oli kyllä
lähinnä sellainen hätähuuto, että tarvitsen isompaa apua.
Niitä ahdistavia asioita on niin paljon. Tietenkin tähän
vaikuttaa aiemmin tehty väärä diagnoosi: minua on hoidettu
masennuspotilaana, oikea diagnoosi eli diagnoosi kaksisuuntaisesta
mielialahäiriöstä on saatu tehtyä vasta äskettäin.
Kaikkeen liittyy myös aina alkoholi ja olo siitä, että olen aivan
turha ihminen. Että kukaan ei välitä. Itsetuntoni on todella
matalalla. Koen, että en ole ihmisenä minkään arvoinen. On
siinä varmaan kateuttakin. Parhailla kavereilla on mies ja lapsia.
Itselläni on työ ja kaksi kissaa. Vaikka en minä oikeasti
niitä lapsia kadehdi. Enhän pysty edes itsestäni huolehtimaan.
Ja ihan omasta päästä tämä lähtee, tämä tällainen ajattelu. Ei
minua kukaan ole niin sanotusti moittinut.
Nykyään en käytä alkoholia lainkaan, mutta voisin sanoa,
että 1990-luvun puolivälistä 2000-luvulle olin kolmasosan elämästäni
humalassa. Kun pääsin työelämään, alkoholin ottamisesta
tuli normaalia. Ei voi sanoa, että se olisi ollut ongelma.
Toisen lääkeyliannostuksen jälkeen olin viitisen päivää sairaalassa.
Kysyin siellä itse, pääsisinkö hoitoon »tien toiselle
puolelle» eli osastolle. Pääsin, ja olin siellä viikon. Sitä kautta
asiat alkoivat taas rullata. Siitä alkoi terapia. Kaksi kertaa viikossa
viiden vuoden ajan. Se auttoi kyllä ihan hirveästi eteenpäin.
Joulukuussa 2008 terapia sitten loppui. Loppua roikotettiin
edessäni puolentoista vuoden ajan. 2010 asiat alkoivat taas
mennä pieleen. Minulla ei ollut kontaktia oikein mihinkään ja
taas rupesi tulemaan näitä itsensävahingoittamisjuttuja eli käsivarsien
viiltelyä, yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena. Nyt
viime kesänä alkoi olla taas viinaa ja lääkkeitä.
Viimeisin hoitojakso oli kun laitoin sähköpostia avohoitajalleni.
Sitä kautta pääsin terveyskeskuslääkärin vastaanotolle,
ja sieltä sain lähetteen psykiatriselle osastolle. Vietin siellä neljä
viikkoa.
Oloa on helpottanut paljon se, että nyt viime aikoina olen
pystynyt nukkumaan. Ja oikea lääkitys. Aiempi masennuslääkitys
vain pahensi tilannetta. Nyt opettelen elämään uuden
diagnoosini kanssa. Tunnepuolella uutta diagnoosia on vaikea
hyväksyä, vaikka järki sanoo, että joo joo, tämä uusi diagnoosi
on hyvä. Olen tämän kuun loppuun saakka sairauslomalla,
sitten aloitan työt puolikkaalla työajalla.
Jos vain ensimmäisellä kerralla, ekalla itsariyrityksellä, se
hoitohenkilökunnan kohtelu olisi ollut erilaista. Mutta se oli
aika tylyä. Jos se olisi ollut erilaista, olisin voinut avata suuni
ja sanoa, että tarvitsen enemmän apua. Siinä hoidettiin vain
se akuutti tilanne ja potkaistiin pihalle.
Välillä, etenkin kun tämä toipuminen on vielä vaiheessa,
tuntuu että voisin painua talviunille kuin karhu. Piiloon pahaa
maailmaa, vaikka ei kai se maailma paha ole. Miten sen
osaisin sanoa? Että pääsisin jonnekin, missä ei tarvitsisi ajatella
yhtään mitään. Eikä olisi ensimmäistäkään tuttua ihmistä.
Sitä on vaikea kuvata sanoin. Tässä vaiheessa, kun lääkitys
alkaa olla balanssissa, niin helpottaa varmasti. Välillä on kyllä
täysi luovuttamisen fiilis. Onneksi se jää vain ajatuksen tasolle.
Teen käsitöitä, virkkaan ja kudon. Joskus kirjoitan runoja,
kun tulee sellainen luomisen tuska, että pitää saada sanat paperille.
Ulkoilen aika harvoin. Tekeminen on laiskaa.
Ystäväni kyllä tietävät itsemurhayrityksistäni, mutta emme
me keskustele siitä, mitä on tapahtunut tai mitä olen tehnyt.
Varsinkin nyt kun olin osastolla, enemmänkin keskusteltiin
tästä uudesta diagnoosista. Sillä lailla olen saanut enemmän
ymmärrystä omiin tekemisiini. Että mikä on hyvää ja huonoa.
Ensimmäinen itsemurhayritys oli kaikkein vakavin, silloin
tehtiin vatsahuuhtelu. Muut ovat hoituneet hiilellä. Hoitajien
suhtautuminenkin on parantunut, ehkä siksi, että näkivät,
etten ole ensikertalainen. En ole kokenut, että ei olisi kuunneltu
ja olisi sen vuoksi ahdistavaa. Esimerkiksi tämän viimeisimmän
yrityksen jälkeen, vaikka pääsin heti seuraavana päivänä
kotiin, ei lainkaan jäänyt olo, etteivätkö he olisi yrittäneet
auttaa. Asian kanssa ei tarvinnut jäädä yksin. En sitten tiedä,
oliko silloin ensimmäisellä kerralla töissä joku eläkkeelle jäävä,
viimeistä päivää töissä oleva hoitaja, jota vain ei kiinnostanut.
Tällä hetkellä olen yhteydessä mielenterveystoimistoon
kerran pari viikossa, esimieheni ja osa työkavereistani tietävät
asiasta. Lähipiiri tietää mitä tehdä, jos homma menee manian
puolelle. On helpompi elää, kun tietää asioiden syyt.
Minua kiusattiin koulussa. Lähinnä ihan typeristä asioista:
en omistanut leviksiä vaan pukeuduin halpoihin vaatteisiin,
tai että oli kotiintuloajat, tarvittaessa sain arestiakin. Kasvotusten
saatettiin olla hyvää pataa, mutta selän takana puhuttiin
pahaa. Olin kyllä melkoinen rämäpää, että hyvä vaan, että on
ollut rajoja. En minä mitään rikollista tehnyt, mutta olin vaan
aina menossa. Minulla oli vilkas mielikuvitus.
Sairastumiseni juontaa mielestäni vanhempieni kuolemasta.
Oireilin somaattisesti, mutta mitään ei löytynyt. Ramppasin
jopa reuma- ja astmatutkimuksissa. Astma jopa löytyikin
pari vuotta sitten.
Vanhempani jäivät junan alle baarireissun jälkeen, he olivat
vähän päälle nelikymppisiä. Uskon, että isäni halusi lähteä
ja ottaa äidin mukaansa. Olin silloin toisella paikkakunnalla
koulussa kun se tapahtui. Olihan se kiva tulla bussilla kotia.
Olisin saanut apua, mutta kieltäydyin. Sukulaiset painostivat
kriisiterapiaan, mutta olen sellainen, että jos pakotetaan, en
tee mitään. Psykologikin vaikutti vastenmieliseltä.
Ennen vanhempieni kuolemaa minulla oli ollut paniikkihäiriön
tapaisia oireita vuoden verran, mutta ne olivat pysyneet
hallinnassa. Mielestäni tämä kaikki on ollut vain ikävien
yhteensattumien yhteenlaskettu summa. Vasta 2000-luvulla
olen alkanut ymmärtää asiaa.
Uusimmat
-
14:07
Hyundailta väkevä alku Safari-ralliin – MM-sarjan kärkimies antoi taas näytteen erikoisosaamisestaan
-
14:05
12 astetta ylittyi jo! Pääsiäisen sää vaihtelee karmeasta upeaan, Lapissa liikkujille lumivaroitus – katso paikkakuntasi ennuste
-
14:01
Uusi suomalainen geenivirhe ja perinnöllinen sairaus löytyi – yllättäen myös suojaava vaikutus tietyiltä vakavilta taudeilta
-
13:52
Kommentti: Antti Pennanen sanoi merkilliset sanat, jotka särähtivät korvaan – tähän tiivistyy SM-liigassa vireillä oleva jättiyllätys
-
13:37
Noin 40-vuotias mies löydettiin kuolleena Jyväskylässä – kaksi paikkakuntalaista vangittu
-
13:03
Epäilty isänmurha käräjillä – pojan syytetään työntäneen harjanvarren 82-vuotiaan isänsä nieluun
-
13:01
Pääsiäisen viettoon lähtijä, tankkaa täällä – bensan hinta torstaina kahden euron molemmin puolin
-
12:57
Kuusankosken taksitaposta pitkä tuomio – 23-vuotias ryösti ja puukotti nuoren taksikuskin
-
12:54
Esapekka Lapilta hätkähdyttävä lausunto – suomalaistähti murskasi mielikuvat
-
12:53
MTV seuraa: Pääsiäisen menoliikenteen ruuhkaisimmat tunnit alkamassa – "Jonoutumiseen syytä varautua"
-
12:46
Iäkäs mies kateissa Järvenpäässä – soita hätänumeroon, jos näet hänet
-
12:32
Onko ruokakaupan mämmeissä eroja? Makutestissä löytyi makea voittaja
-
12:31
Ville Peltoselta melkoisia liikkeitä HIFK:n kokoonpanoon
-
12:30
Teollisuusliitto ilmoittaa uusista lakoista – katso lista lakkokohteista
-
12:30
Yellow Film & TV -tuotantoyhtiö pyytää anteeksi: "Emme ole yhtiönä pystyneet luomaan turvallista ja avointa ilmapiiriä aivan kaikille"
-
12:23
Aamulehti palauttanee Kuuselan juttuja verkkoon, kun sepitteet on selvitetty – osa voi jäädä pysyvästi poistetuksi
-
12:20
Puolustusvoimien komentajan lippu siirtyi Janne Jaakkolalle
-
12:13
Yle: Antti Törmäsen valmennusura on todennäköisesti ohi – "Kuin pesäpallomailasta takaraivoon"
-
11:58
Venäläiskanava väittää: 95 kateissa Moskovan iskun jäljiltä – näin Kreml reagoi
-
11:49
Elinikäistä kidutusorjaa etsinyt kapteeni kertoi pitäneensä vankeja lähes 20 vuotta – näin hän perustelee julmaa harrastustaan
-
Lataa lisää