Helsinkiin alkuvuonna muuttaneen Jonna Sipolan, 26, oli vaikea riemuita omasta jatkopaikastaan Idolsissa, sillä kaksi naisen hyvää ystävää sai lähtöpassit heti teatteriviikonlopun ensimmäisen päivän päätteeksi.
Oulun koelauluista tutuksi tullut puhelinmyyjäkolmikko koki teatteriviikonlopun ensimmäisen päivän päätteeksi karun kohtalon, kun jatkopaikan seuraavalle päivälle lunasti ainoastaan poppoon naisvahvistus Jonna Sipola.
– Meidän ryhmä jaettiin puoliksi ja jouduin poikien kanssa eri riviin. Siinä sitten ajattelin, että joko minä lähden ja pojat jää tai sitten toisinpäin, Jonna muisteli tuomareiden kohtaamista tuomiolta palattuaan.
– Nyt kävi sitten näin päin. Alkaa taas itkettää, kun sitä ajattelen.
Lue koko juttu
(MTV3)