Itellalla jättimäiset yt-neuvottelut - 1200 työpaikkaa uhattuna

Itella aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka voivat vähentää 1200 työpaikkaa perusjakelussa.

Arvioitu irtisanomistarve on enintään 800 vakituista henkilöä. Osa vähennyksistä voidaan Itellan mukaan toteuttaa vapaaehtoisten järjestelyjen ja luonnollisen poistuman kautta.

Itella kertoo tiedotteessa joutuvansa sopeuttamaan toimintaansa aleneviin perinteisen postin määriin. Yt-neuvottelut ovat osa tätä sopeuttamisohjelmaa.

Itellan tiedotteen mukaan postialan murros oli viime vuonna odotuksia dramaattisempi. Alenevat postimäärät johtuvat sähköisen viestinnän nopeasta lisääntymisestä. Esimerkiksi osoitteelliset kirjelähetykset vähenivät viime vuonna 6 prosenttia edellisvuodesta.

– Useamman vuoden jatkunut raju kysynnän lasku yhdistettynä heikentyneeseen kannattavuuteen ja asiakkaiden muuttuneisiin tarpeisiin tarkoittaa, että Itellan on pakko tehdä rakenteellisia uudistuksia ja tehostaa toimintaansa. Tämä edellyttää valitettavasti myös henkilöstöjärjestelyjä, Itellan toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo tiedotteessa.


Lue myös:

    Uusimmat