Itävalta odottaa EU-raporttia toiveikkaana

Itävalta toivoo muiden EU-maiden normalisoivan suhteitaan maahan, kun raportti maan ihmisoikeustilanteesta ja vapauspuolueen luonteesta valmistuu. Kolmihenkisen Itävalta-työryhmän raportin odotetaan valmistuvan ensi viikolla.

Itävalta


Presidentti Martti Ahtisaari, Espanjan entinen ulkoministeri Marcelino Oreja ja saksalainen professori Jochen Frowein valmistelevat raporttiaan viikonlopun aikana. Ajankohtaa sen julkistamiselle ei ole vielä ilmoitettu. Raportti luovutetaan ensin EU:n puheenjohtajamaalle Ranskalle.

Itävallan ulkoministeri Benita Ferrero-Waldner sanoi aikovansa viikonlopun aikana tunnustella virkaveljiensä asenteita. Hän tapasi kollegansa EU:n ulkoministerien epävirallisessa kokouksessa kylpyläkaupunki Evianissa Ranskassa. Suunnitelmissa ei ollut käydä mitään yleistä keskustelua Itävallasta. -Toivon, että Evianin parantavat vedet edistävät hyvää eurooppalaista yhteistyötä, muotoili Ferrero-Waldner kokouksen alkaessa.

Itävaltalaiset virkamieslähteet uskoivat, että enemmistö EU-maista olisi valmis luopumaan Itävallan boikotoinnista, kunhan viisaiden raportti valmistuu. Ranska ja Belgia eivät todennäköisesti suostu menemään niin pitkälle, joten muiden EU-maiden Itävalta-suhteisiin on luvassa vain väliaikaista lämpenemistä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat