Itävalta kannattaa edelleen EU:n laajentumista

Itävalta kannattaa ulkoministerinsä Benita Ferrero-Waldnerin mukaan edelleen EU:n laajentumista, vaikka hallituksessa oleva äärioikeisto on suhtautunut siihen varauksin.

-Historiallisista, poliittisista, kulttuurillisista ja taloudellisista syistä Itävalta on täysin laajentumisen kannalla ja Unkari on ensimmäisten joukossa, vakuutti konservatiiviseen Kansanpuolueeseen kuuluva ulkoministeri Ferrero-Waldner. Hän viittasi tällä Itävalta-Unkarin keisarikuntaan, joka käsitti aikoinaan suuren osan Keski-Eurooppaa.

Ferrero-Waldner puhui Budapestissa tavattuaan unkarilaisen virkaveljensä. Ferrero-Waldner vähätteli maansa äskeisiä laajentumisen vastaisia mielenosoituksia. Hän sanoi, että niiden takana on vain "muutamia ihmisiä, muutamia maakuntapoliitikkoja" ja kehotti Unkaria tutustumaan Itävallan hallituksen ohjelmaan.

Äärioikeistolaisen Vapauspuolueen johtaja Jörg Haider suututti äskettäin Unkarin pääministerin Viktor Orbanin ehdottamalla, ettei pyrkijämaita hyväksyttäisi EU:hun ennen kuin niiden palkat ovat nousseet EU:n tasolle.

Itävallan ulkoministeri korosti, ettei hänen hallituksensa ole samaa mieltä kuin Haider, joka ei itse kuulu hallitukseen, vaikka Vapauspuolue on siinä mukana kuudella ministerillä.

-Voin todella vakuuttaa teille, että Itävallan ulkopolitiikassa vallitsee ehdoton jatkuvuus. Haider on varoittanut EU:n liian pikaisesta laajentamisesta.

-Suurin ongelma liittyy siihen, että ammattitaitoinen työntekijä ansaitsee Tshekin tasavallassa tai Unkarissa vain 15 prosenttia siitä, mitä samasta työstä maksetaan Itävallassa, hän erään bulgarialaislehden viime viikolla julkaisemassa haastattelussa.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat