Itävalta juhlii boikotin purkua

Itävallassa on juhlittu muiden EU-maiden eilisiltaista päätöstä lopettaa Itävallan vastainen boikotti.

Itävallassa on iloittu EU:n päätöksestä päästää maa pannasta. Erityisen riemuissaan on Vapauspuolueen entinen johtaja Jörg Haider. Haiderin mielestä Ranskan presidentti Jaques Chirac nolattiin julkisesti.

-Boikotin purku on suuri voitto Itävallalle, ja se saavutettiin lujuutemme ansiosta. Eräät valtiot ajoivat pelkästään pakotteiden keskeyttämistä, joten nyt saatu päätös on suuri riemuvoitto, sanoi Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel maan televisiossa.

Kiistan keskiössä ollutta äärioikeistolaista Vapauspuoluetta edustava varaliittokansleri Susanne Riess-Passer sanoi puolestaan, että boikotin purkupäätös oli "terveen järjen voitto".
-Oli korkea aika saada pakotteet purettua nyt, 223 päivän jälkeen. Tämä oli terveen järjen voitto ja juuri odotusten mukainen, ilman mitään reunaehtoja, hän sanoi.

Purkua osattiin odottaa

Boikotin purkua osattiin odottaa. Tanskan ulkoministeri Niels Helveg Petersen ennusti jo eilen iltapäivällä, että pakotteet lopetetaan, ilman reunaehtoja. Itävallan ulkoministeri Benita Ferrero-Waldner uskoi myös, että päätös pakotteiden purkamisesta tulisi vielä tiistai-illan aikana.

Puheenjohtajamaa Ranskan ehdotusta käytiin läpi EU-maissa pitkin päivää, mutta yhteisen päätöksen aikaansaaminen kesti alkuiltaan saakka. Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel vaati aiemmin, että boikotti lopetetaan ehdoitta, ilman minkäänlaisia Itävaltaan tai Vapauspuolueeseen kohdistuvia valvontatoimia. Vaatimukseen yhtyi hallituskumppani Vapauspuolueen puheenjohtaja, varaliittokansleri Susanne Riess-Passer.

Pakotteista luopuminen vaikeaa

Pakotteiden poistaminen on ollut vaikeaa erityisesti puheenjohtajamaalle Ranskalle ja Belgialle, jotka alunperin ajoivat boikottia Itävaltaa vastaan. Belgiassa pelätään maan äärioikeiston saavan lisäpuhtia ennen lokakuun kunnallisvaaleja.

Asiallisesti oli selvää, että neljätoista EU-maata tulevat lopettamaan boikottitoimensa Itävallan hallitusta vastaan. Maat ottanevat samalla myös kantaa Itävalta-työryhmän raporttiin ja sen sisältämiin muihin johtopäätöksiin. Kolmen "viisaan miehen" työryhmä suositteli muun muassa, että EU luo omat valvontajärjestelmät, joilla seurataan ihmisoikeuksien ja demokratian kunnioitusta jäsenmaissa.

Ranskan ehdotus piti hyväksyä yksimielisesti kaikissa Itävallan vastaiseen boikottiin liittyneissä maissa. Tanskassa useat oppositiopuolueet vaativat, että ellei pakotteita pureta viimeistään tänään, on Tanskan irtauduttava niistä yksin. Pääministeri Poul Nyrup Rasmussen vaati jo sunnuntaina pakotteiden välitöntä purkua. EU:n komission tiedottaja Jonathan Faull ilmoitti, ettei kukaan ole pyytänyt komissiota ryhtymään ihmisoikeusvalvojaksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat