Itävalta epäsi Turkin talousministeriltä pääsyn maahan

Itävalta kertoo evänneensä Turkin talousministeriltä pääsyn maahan.

Talousministeri Nihat Zeybekcin tarkoituksena oli osallistua Turkin vallankaappausyrityksen vuosipäivään liittyvään tilaisuuteen, Itävallan ulkoministeriöstä kerrottiin.

Ulkoministeriön edustajan mukaan ministerin vierailu olisi vaarantanut yleisen järjestyksen ja turvallisuuden. Ministeri on tervetullut Itävaltaan muulle vierailulle, mutta ei kyseiseen tilaisuuteen, hän sanoi.


Vallankaappausyrityksestä pian vuosi


Turkki ei heti kommentoinut Itävallan päätöstä.

Presidentti Recep Tayyip Erdoganin vastaisesta epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä tulee lauantaina kuluneeksi vuosi. Yli 50 000 ihmistä on pidätetty vallankaappausyrityksen jälkeen ja yli satatuhatta ihmistä on erotettu muun muassa armeijan ja poliisin palveluksesta.

Vuosipäivä on julistettu Turkissa kansalliseksi vapaapäiväksi: Erdogan pitää puheen ja maassa on tarkoitus järjestää muitakin juhlallisuuksia. Myös muihin maihin on kaavailtu tilaisuuksia.

Hollanti varoitti jo viime viikolla Turkkia lähettämästä varapääministeri Tugrul Türkesia Hollantiin maassa asuvan turkkilaisväestön vuosipäivän seremoniaan.

Useat Euroopan maat kielsivät alkuvuonna turkkilaispoliitikkojen kampanjamatkat ennen Erdoganin valtaoikeuksista järjestettyä kansanäänestystä.

Lue myös:

    Uusimmat