Itävallassa löytyi vihdoin sopu hallituksesta

Maan uudeksi liittokansleriksi nousee sosiaalidemokraattien johtaja Alfred Gusenbauer.

Itävallan sosiaalidemokraatit ja konservatiivit ovat päässeet sopuun hallituksen muodostamisesta yli kolme kuukautta parlamenttivaalien jälkeen. Ratkaisusta kertoi uudeksi liittokansleriksi nouseva sosiaalidemokraattien johtaja Alfred Gusenbauer.

Gusenbauerin on määrä vannoa virkavalansa torstaina.

Sosiaalidemokraatit nousivat 1. lokakuuta pidetyissä vaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi. Puolue ei kuitenkaan kyennyt muodostamaan enemmistöhallitusta ilman toisen pääpuolueen, konservatiivisen kansanpuolueen, tukea.

Molemmat puolueet saavat hallitukseen seitsemän ministeriä. Hallitusneuvottelujen suurin yllätys oli, että kansanpuolue sai valtiovarainministerin salkun lisäksi sisäministerin salkun. Sosiaalidemokraatit saivat puolestaan muun muassa puolustusministerin salkun.

Pitkään jatkuneet hallitusneuvottelut olivat vaikeuksissa muun muassa kiisteltyjen hävittäjäkauppojen takia. Kansanpuolueen johtama edellinen hallitus päätti vuonna 2002 ostaa 18 uutta Eurofighter-hävittäjäkonetta. Sosiaalidemokraatit arvostelivat muiden puolueiden mukana kalliina pidettyä hanketta. Kauppojen kohtalo jää nyt sosiaalidemokraattien päätettäväksi.

Sen sijaan toinen sosiaalidemokraattien kiivaasti vastustama hanke, yliopistojen lukukausimaksut, jäi voimaan. Maksuja pehmennetään kuitenkin niin, että stipendien saanti helpottuu. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus maksaa vajaan 400 euron suuruinen maksu tekemällä sosiaalityötä.

Puolueet eivät vielä ole nimenneet ministeriehdokkaitaan. Ensimmäisiä nimiä odotetaan kuitenkin jo huomenna.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-APA)

Lue myös:

    Uusimmat