Itävallan hallituskuvio mutkistuu yhä

Itävallan presidentiltä vähemmistöhallituksen muodostajan tehtävän saanut Viktor Klima on luopunut yrityksestään. Liittokansleri Klima ilmoitti myöhään eilen, ettei hänen hallitusponnisteluilleen löydy riittävästi tukea maan parlamentista.
Hallitusneuvotteluja on käyty Itävallassa jo yli kolme kuukautta. Poliittiset tarkkailijat varoittivat viime viikolla, ettei sosiaalidemokraattien johtama vähemmistöhallitus olisi pitkäikäinen, ja he uskoivat, että maa saattaa ajautua uusiin vaaleihin.
Sosiaalidemokraattien entinen hallituskumppani Kansanpuolue ilmoitti yllättäen toissapäivänä, että se aloittaa hallitusneuvottelut Vapauspuolueen kanssa. Puolueet yrittävät saada hallituksen kokoon kymmenessä päivässä.
Kansanpuolueen ja Vapauspuolueen hallituskaavailuilla ei ole Itävallan presidentin hyväksyntää. Puolueilla on enemmistö parlamentissa.
Israel varoitti eilen Itävaltaa ottamasta äärioikeistolaista Vapauspuoluetta hallitukseen. Israel sanoo kutsuvansa suurlähettiläänsä kotiin Wienistä, jos Vapauspuolueen johtaja Jörg Haider pääsee mukaan hallituksen.
Israelin oikeusministeri sanoo, että he eivät voi hyväksyä Haideria mihinkään ministerin virkaan.
Israel on tyrmistynyt Heiderin mielipiteistä toisen maailmansodan juutalaisvainoihin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat