Itärajan rahtiliikenne romahti

Itärajan rahtiliikenne on pudonnut alkuvuonna rajusti. Suurin syy on raakapuun tuonnin romahdus sekä kauttakulkuliikenteen tai transitoliikenteen kymmenien prosenttien pudotus. Esimerkiksi Nuijamaalla tavaraliikenteestä on hävinnyt kaksi kolmasosaa. Alueen asukkaille se on merkinnyt arkipäivän helpottumista.

Rajaliikenteen romahdus näkyy kaikilla itärajan tulliasemilla. Matkustajamäärät ovat pudonneet alkuvuonna enimmillään kymmenkunta prosenttia, mutta tavaraliikenteessä syöksy onkin sitten aivan toista luokkaa.

- Laskua on ollut Vaalimaalla noin 20 % ja Imatralla ja täällä Nuijamaalla noin 55 %. Nuijamaan osalta me ollaan siinä vuoden 2001 tasolla, kertoo Nuijamaan tullin tulliylitarkastaja Petri Kukkonen.

Itäisen tullipiirin alueella vienti- ja tuontimäärät ovat siis rumasti miinuksella. Tässä tilanne helmikuun lopussa viime vuoteen verrattuna. Monella tulliasemalla rajut miinukset johtuvat puun tuonnin vähenemisestä ja kauttakulkuliikenteen häviämisestä.

Esimerkiksi Helsingin maatullista itärajalle lähteneet transitokuljetukset putosivat tammikuussa kolmanneksen ja Hangosta peräti 70 prosenttia.

Nuijamaalle palasi rauha

Nuijamaalla arki on helpottunut merkittävästi, kun autonkuljetusrekkojen jonot ovat hävinneet maisemasta.

- Pahimmillaan se oli Mikkelin tieharaan saakka ja sitte se oli vielä se, että kun sinne kaatui muutama rekka tuonne ojan laitaan niin sitten se oli tie tukkeessa kokonaan, kuvailee tilannetta löytöeläinkoti Toivon yrittäjä Toivo Raussi.

Myös työmatkaliikennettä rahtiliikenteen väheneminen on helpottanut huomattavasti.

Tulli on käyttänyt rauhallista ajanjaksoa hyväkseen ja kouluttaa nyt työntekijöitä tulevien, ehkä vilkkaampien aikojen varalle.

Katso Heli Rautasen raportti Lappeenrannasta (Seitsemän uutiset 9.3.2009)

Lue myös:

    Uusimmat