Itämeren suojelutoimista kompromissi

Valmisteluja joidenkin Itämeren alueiden nimeämisestä erityisen herkiksi merialueiksi jatketaan.

Rahtilaiva ja öljytankkeri törmäsivät Suomenlahdella helmikuussa.

Kahdeksan Itämeren suojelukomission jäsenmaata jatkaa valmisteluja Itämeren joidenkin alueiden nimeämiseksi erityisen herkiksi merialueiksi. Tarkoituksena on laatia hakemus Kansainväliselle merenkulkujärjestölle IMO:lle, joka päättää asiasta.

Asiaa käsiteltiin suojelukomission kokouksessa Saksan Bremenissä eilen ja tänään.

- Tavoitteena oli saada myös suojelukomission jäsenenä oleva Venäjä mukaan siihen, että hakemus laadittaisiin Itämeren suojelukomission puitteissa, kertoi kansainvälisten asiain neuvos Tapani Kohonen ympäristöministeriöstä kokouksen jälkeen.

Venäjä sanoutui kuitenkin irti hankkeesta, koska se katsoo, että IMO on se järjestö, jolla on kansainvälisen merioikeussopimuksen mukaan valtuudet keskustella ja päättää asiasta. Koko Itämerta ei voida hakea erityisen herkäksi merialueeksi, koska Venäjä ei ole hankkeessa mukana. Työtä jatketaan nyt Suomen ja Ruotsin johdolla.

Venäjä on kiinnostunut seuraamaan, kuinka hanke etenee. IMO:ssa Venäjä on yhtenä jäsenmaana päättämässä hankkeen kohtalosta.

Alueella olisi poliittista painoarvoa

Erityisen herkäksi alueeksi voidaan nimetä merialue, jos meriliikenne aiheuttaa alueelle erityisen uhan.

- Vaikka Venäjä olisi lähtenyt tekemään koko Itämerta koskevaa hakemusta, ja erityisen herkän merialueen asema myönnettäisiin, niin se ei antaisi suoraan mahdollisuuksia estää laivaliikennettä Itämerellä, sillä merenkulun vapaus perustuu merioikeussopimukseen, Kohonen selvitti.

Herkän alueen perusteella ei päästäisi laatimaan säiliöalusten parannuksia. Tuollaisella asemalla olisi kuitenkin poliittista painoarvoa yhteisten, muiden turvallisuutta lisäävien toimenpiteiden kehittämiseksi onnettomuuksien estämiseksi.

- Tavoitteena on, että hakemus saadaan IMO:n käsiteltäväksi ensi maaliskuussa, sanoi Ruotsin ympäristöministeri Lena Sommerstad.


(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat