Itämeren pelastamiseksi suosituksia

Helsingissä kokoontunut Itämeren suojelukomissio on hyväksynyt lähes 20 suositusta, joiden tarkoituksena on vähentää Itämereen kohdistuvaa saastekuormitusta.

Ympäristöministeritasolla pidetyn kokouksen tärkeimmät suositukset koskivat maatalouden ja laivaliikenteen päästöjä. Lisäksi hyväksyttiin toimintastrategia, jonka tavoitteena on lopettaa vaarallisten aineiden päästöt yhden sukupolven aikana.

Kokouksessa hyväksyttiin myös suositus Itämeren luonnonlohen suojelusta. Sen mukaan sopimuksen allekirjoittajamaiden toivotaan kunnostavan lohien luontaisten lisääntymisjokien tilaa ja luopuvan lohien jokiin nousua haittaavien rakennelmien tekemisestä. Lohen suojelu toteutetaan yhteistyössä Itämeren kalastuskomission kanssa. Tarvittaessa komission toivotaan julistavan väliaikaisia kalastuskieltoja Itämerellä ja joissa.

Pitkä matka tavoitteeseen

Tavoitteena on ollut puolittaa haitallisten aineiden päästöt vuoden 1987 tasosta vuoteen 1995 mennessä. Tähän ei ole kuitenkaan pystytty, vaan vähennys on ollut keskimäärin vain 30 prosenttia.

Ministerit uudistivat pyrkimyksensä päästä 50 prosentin vähennyksiin nyt vuoteen 2005 mennessä. Vuonna 2003 otetaan selvää, kuinka pitkälle on päästy.

Lue myös:

    Uusimmat