Itämeren öljypäästöt vähentyneet

Itämeren maiden yhteiset valvontalennot ovat leikanneet tuntuvasti laivojen tahallisia öljypäästöjä.

Valvontalennot ovat selvästi vähentäneet laivojen tahallisia öljypäästöjä Itämerellä. Suomalaiskoneista havaittiin viime vuonna enää 40 päästöä eli puolet siitä, mitä pari vuotta aiemmin.

Itämerta valvovat Suomen lisäksi erityislaittein Ruotsi, Tanska, Saksa ja Puola ja lisäksi ilman laitteita Latvia ja Viro. Yhteensä lentovalvonnassa nähtiin viime vuonna 278 öljypäästöä, kun määrä on pahimpina vuosina ollut noin 700.

Itämereen arvioidaan laskettavan öljyä vuosittain tahallaan jopa 10 000 kertaa. Kun keskimääräinen määrä on kuution luokkaa, kertyy pilssi- ja muista päästöistä yhteensä 10 000 tonnia öljyä, mikä on huomattavasti isompi määrä kuin onnettomuuksista tulee.

Sakotus haluttaisiin avuksi

Valtaosa suomalaisten öljyhavainnoista on jo vuosikausia tehty ns. valvonta-alueella, aluevesirajan ulkopuolella, minne Suomi ei voi ulottaa oikeustoimia. Suomen ympäristökeskus Syke toivookin, että Suomi perustaisi Ruotsin mallin mukaisesti merelle talousvyöhykkeen.

- Ruotsissa päästöhavainnot ovat pudonneet neljännekseen todennäköisesti juuri siksi, että öljypäästöihin syyllistyneille aluksille ryhdyttiin langettamaan sakkoja ja tapaukset saivat runsaasti julkisuutta, arvioidaan ympäristökeskuksen tiedotteessa.

Maksuseuraamuksia tutkitaan jo oikeusministeriön työryhmässä, jonka määräaika päättyy huhtikuun lopussa.

Uudesta järjestelmästä parempaa tietoa

Öljypäästöjen vähentämiseen toivotaan apua myös Suomenlahden meriliikenteen valvonta- ja ohjausjärjestelmästä, joka seuraa alusten liikkeitä reaaliaikaisesti heinäkuusta lähtien.

Kesällä tulevat pakollisiksi myös ns. AIS-laitteet eli laivojen "mustat laatikot", jotka lähettävät tietoa aluksen nimestä ja sijaintipaikasta. Sen avulla on helpompi saattaa syylliset vastuuseen vahingoista.

Varustamoliikelaitos esitteli tänään öljyntorjuntaan kunnostettua Seili-alusta Helsingin Itämeri-tapahtumassa. Aluksen sijoituspaikaksi tulee Kotka.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat