Itämeren kaasuputki puhuttaa europarlamentissa

Europarlamentissa käydään tänään tiukka keskustelu Itämeren kaasuputken ympäristövaikutuksista.

30 000 huolestunutta EU:n kansalaista on vedonnut europarlamenttiin kaasuhankkeen tutkimiseksi. Parlamentin vetoomusvaliokunta vastustaa kaasuputkea ehdotetussa muodossa ilman kaikkien rannikkovaltioiden suostumusta.

Europarlamentin vetoomusvaliokunta vaatii perusteellista arviota siitä, noudattaako kaasuputkihanke kansainvälistä oikeutta sekä sitä, että vahingonkorvauksia koskeva kysymys selvitetään täysin ennen töiden alkua. Valiokunta ehdottaa yhteistä valvontajärjestelmää, johon osallistuvat kaikki Itämeren maat sekä vahinkojen korvausvelvollisuutta yksinomaan Nord Streamille. Vetoomusvaliokunta toteaa, että hanke on erityisen altis vaurioille, sillä kyseessä on maailman matalin ja pisin kaksi rinnakkaista putkea käsittävä kaasuputki.

Itämeren suojelu on Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden tärkeimpiä tavoitteita. Valiokunta varoittaa, että kaasuputkityöt johtavat leväkasvuston äkilliseen lisääntymiseen, joka uhkaa erityisesti Suomea, Ruotsia ja Saksaa.

Tänään Strasbourgissa käytävästä keskustelusta tulee kiivas, sillä asia jakaa kahtia kaikkia poliittisia ryhmiä. Venäjä-ulottuvuus saa jälleen kerran vastakkain vanhat ja uudet jäsenmaat, ja yllättäen brittiedustajat vaativat Aleksandr Litvinenkon murhan selvittämistä ennen kuin kaasuputki saa heiltä siunauksen.

Lue myös:

    Uusimmat