Itäloikkareiden passeja vaihdettiin salaa muukalaispasseihin

Suomen 1960-1970-lukujen turvapaikkapolitiikasta on saatu uutta tietoa. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan Ulkomaalaistoimistossa vaihdettiin kaikessa hiljaisuudessa itäloikkareiden passeja suomalaisiin muukalaispasseihin.

Kuitenkaan yksikään Suomesta oleskeluluvan saanut kansallisuudeltaan venäläinen ei turvallisuussyistä uskaltanut jäädä tänne pysyvästi, vaan jatkoi mahdollisuuksien mukaan matkaa lähinnä Ruotsiin. Suomesta sukeutui siten lähinnä loikkareiden kauttakulkumaa.

Valtiotieteen lisensiaatti Antero Leitzinger toteaa tutkimuksessaan myös, että Suomen ja Neuvostoliiton välillä ei ollut automaattisesti sovellettavaa loikkarien palautussopimusta. Näinhän länsimaissa tuolloin usein uumoiltiin.

Antero Leitzingerin väitös Ulkomaalaispolitiikka Suomessa 1812-1972 tarkastettiin äskettäin Turun yliopistossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat