Italiassa aloitettiin maanjäristyksen tutkinta

Etelä-Italiassa aloitettiin tänään torstaista maanjäristystä koskeva rikostutkinta. Järistyksessä kuoli kaikkiaan 29 ihmistä.

Suurin osa Italian maanjäristyksen kuolonuhreista oli paikallisen koulun lapsia.


Italia aloitti tänään rikostutkimuksen maanjäristyksen tuhoista San Giuliano di Puglian kylässä Etelä-Italiassa.

Järistys tuhosi koulurakennuksen sekä surmasi 26 lasta ja kolme aikuista. Lähes kaikki uhrit kuolivat, kun koulurakennus sortui.

Surunmurtamat kyläläiset ovat vaatineet selvitystä siitä, miksi juuri koulu sortui, kun suuri osa muista kylän rakennuksista säilyi pystyssä. Koulu valmistui 1950-luvun alussa ja siihen rakennettiin lisäosa vain muutama vuosi sitten.

Jälkijäristykset alueella jatkuivat yhä yöllä. Viranomaiset määräsivät eilen kylän evakuoitavaksi.

Kaikki alueen koulut on suljettu 9. marraskuuta saakka, sillä viranomaiset tutkivat niiden kestävyyden uusien maanjäristysten varalta. Koko Italiassa järjestetään suruliputus viikonloppuna. Maanjäristyksessä surmansa saaneet haudataan huomenna aamupäivällä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat