Italian vaalikampanjointi siirtyi nettiin

Sosiaalinen media on noussut tärkeään rooliin Italian parlamenttivaaleissa.

Monet poliitikot ovat siirtyneet kampanjoimaan kadulta internetiin.

Mallia on haettu Yhdysvalloista presidentti Barack Obaman presidentinvaalikampanjasta, jossa tämä piti aktiivisesti yhteyttä kannattajiin sosiaalisen median avulla.

Etenkin vaalien ennakkosuosikkina pidetty keskustavasemmistolainen PD-puolue on aktivoitunut sosiaalisessa mediassa. Puolue on hyödyntänyt esimerkiksi valokuvia, joissa Italian politiikkaa kuvataan ironisesti.

Internetissä poliitikkoja houkuttaa paitsi helppo kontakti äänestäjiin, myös halpa hinta. Talouskriisin kurittamassa Italiassa poliitikoilla ei ole varaa kalliisiin vaalikampanjoihin.

Poliitikot toivovat sosiaalisen median aktivoivan myös politiikkaan nuivasti suhtautuvia nuoria.

Keskustakoalition haastaja, Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on kuitenkin ollut epäaktiivinen sosiaalisessa mediassa. Aiemmin Berlusconi on menestynyt hyvin television vaaliväittelyissä, mitä on pidetty hänen suosionsa salaisuutena.

– Berlusconi kommunikoi yleensä yksisuuntaisesti, joten sosiaalinen media, jossa käyttäjille pitää vastata, ei sovi hänelle, sanoo digitaalisten poliittisten suhteiden tutkija Paola Giudiceandrea.

"Hevosblogi" veikkaa vaalien kannatuslukuja

Myös italialaiset äänestäjät ovat aktivoituneet sosiaalisessa mediassa.

Italiassa puolueiden kannatuslukujen julkaisu on kielletty kahta viikkoa ennen vaaleja, vaikka yritykset niitä mittaavatkin. Kansalaiset kiertävät lakia kuitenkin julkaisemalla omia arvioitaan puolueiden kannatusluvuista.

Esimerkiksi italialaisen Notapolitica-sivuston blogi listaa sivuillaan hevoskilpailujen tuloksia. "Hevoskilpailujen" tulosten on ajateltu edustavan puolueiden kannatusta.

Tilastojen luotettavuutta ei ole pystytty varmentamaan. Sivuston ylläpitäjät ovat myös itse kiistäneet niiden todenmukaisuuden.

(MTV3)

MTV3 Uutisten kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen seuraa Italian vaaleja paikan päällä.

Lue myös:

    Uusimmat