Turmalaivalta pelastettu yli 200 – aluksen evakuoinnissa otettiin tärkeä askel

Pilkkopimeässä ja surkeassa säässä uurastavat pelastustyöntekijät ovat yön aikana saaneet pelastettua Välimerellä merihätään joutuneesta italialaisaluksesta liki 200 ihmistä, kertoo Italian rannikkovartiosto.

Laivalla on kuitenkin edelleen vajaat 300 ihmistä, heidän joukossaan lapsia ja vanhuksia. Huono sää vaikeuttaa pelastustoimia.

Italian pääministeri Matteo Renzi kertoo uutiskanava BBC:n haastattelussa, että pelastustyöt aluksella ovat jatkuvasti käynnissä. 

Renzin mukaan Albanian rannikon edustalla olevalla turma-alueella on erittäin huono sää. Varsinkin kovan tuulen nostamat aallot vaikeuttavat pelastajien työtä. Alunperin laivalla oli 478 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

Italian rannikkovartiosto kertoi yöllä, että palo olisi hallinnassa.

Ensimmäiset tiedot matkustaja-alus Norman Atlanticin tulipalosta tulivat eilen aamulla. Arvioiden mukaan tulipalo syttyi aluksen autokannella.

Kreikkalaismies hukkui

Toistaiseksi turman tiedetään vaatineen ainakin yhden kuolonuhrin, kun mereen vaimonsa kanssa horjahtanutta kreikkalaismiestä ei saatu vinssattua helikopteriin. Hänen vaimonsa pelastettiin. 

Norman Atlantic -aluksen autokannella syttyi varhain eilen tulipalo runsaan 40 merimailin päässä Kreetan rannikosta. Tulipalo on nyt saatu hallintaan, mutta laivasta tupruaa edelleen savua.

Italian laivaston mukaan yksi paikalle tulleista hinaajista on vihdoin onnistunut kiinnittymään turma-alukseen, minkä toivotaan vakauttavan laivaa ja helpottavan evakuointia. Paikalla on runsaasti pelastusaluksia, helikoptereita ja rahtialuksia.

Laivan omistavan Visenti-yhtiön toimitusjohtaja Carlo Visentini kiisti tiedotusvälineissä olleet tiedot, joiden mukaan laivan palo-ovien toiminnassa olisi puutteita. Visentinin mukaan kaikki tarkastajien vajaat kaksi viikkoa sitten havaitsemat viat korjattiin välittömästi.

Lue myös:

    Uusimmat