Italian sisäministeri erosi tehtävästään

Italian sisäministeri Claudio Scajola on tänään eronnut virastaan. Hän joutui eroamaan nimitettyään murhattua hallituksen avustajaa "kiusankappaleeksi" lehtihaastattelussa.

Nimitys suututti sekä avustajan perheen että parlamenttiedustajat. Scajola oli pyytänyt eroa jo viikonloppuna, mutta pääministeri Silvio Berlusconi ei halunnut sitä myöntää. Scajolan tilalle nimitettiin entinen salkuton ministeri Giuseppe Pisanu.

Forza Italia -puolueeseen kuuluva Scajola sanoi kahden sanomalehden yhteishaastattelussa viikonloppuna, että Punaisten prikaatien sissien maaliskuussa murhaama työministeriön avustaja Marco Biagi oli "kiusankappale, joka tahtoi vain saada jatkoa sopimukselleen". Scajola myös asetti kyseenalaiseksi Biagin työn hallituksen työreformien parissa.

Scajolan aseman teki vielä tukalammaksi se, että samaan aikaan julkisuuteen tuli Biagin kirjoittamia kirjeitä, joissa hän kertoi saaneensa uhkauksia ja pyysi poliisin suojelua. Sisäministeriö, Scajolan tuella, kuitenkin eväsi pyynnön sanoen suojelun tulevan liian kalliiksi. Scajola pyysi maanantaina anteeksi Biagin perheeltä puheitaan, mutta sanoi myös, että hänen sanomisensa oli erotettu asiayhteydestään.

Etenkin 1970-80 -luvuilla Italiaa terrorisoinut vasemmistolainen Punaiset prikaatit -terroristijärjestö murhasi Biagin, koska tämä suunnitteli lakiuudistuksia, jotka mm. tekisivät työntekijöiden erottamisesta helpompaa.

Scajolan eroa pidetään Italiassa pahana takaiskuna Silvio Berlusconin hallitukselle ja Forza Italia -puolueelle. Opposition edustajat vaativatkin tänään jo pääministeri Berlusconin eroa.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat