Italian piispat suosittelevat "tekstaripaastoa"

Roomalaiskatolisen kirkon piispat Italiassa kehottavat ihmisiä sananmukaisesti "teknologiapaastoon". Tällä piispat tarkoittavat sitä, että ihmisten olisi syytä välttää moderneja teknologialaitteita kuten stereoita, MP3-laitteita ja esimerkiksi kännykkään puhumista ja tekstiviestien lähettelyä ennen pääsiäistä.

Näyttää siltä, että traditionaalinen paastonaika on saamassa moderneja piirteitä. Pääsiäinenhän on kristityille tunnetusti hiljentymisen aikaa. Nyt kirkko haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota myös teknologiaan ja sen tuomiin negatiivisiin lieveilmiöihin.

Italian eteläosassa kaupungeissa, esimerkiksi Barissa, hiippakunnat ja katolisen kirkon ryhmät ovat jo ryhtyneet tuumasta toimeen. Siellä tekstiviestien lähettäminen on kielletty aina perjantaisin näin paastonaikaan.

- Se on pieni ele, joka muistuttaa meitä pitämään lähimmäisiimme yhteyttä konkreettisesti, eikä virtuaalisesti. Elämäntavoillamme on vaikutusta myös muihin maihin, julisti Modenan hiippkunta kannanotossaan.

Italialaiset ja papisto ovat ottaneet kirkon kehotuksen hieman ristiriitaisesti vastaan. Monien mielestä etenkin puhelimen käytön pitäisi olla henkilökohtainen asia. Joillekin kännykkään puhuminen on jo työnkin takia välttämätöntä, ja myös tästä on noussut keskustelua.

81-vuotias Paavi on jo aiemmissa kannanotoissaan varoittanut ihmisiä viihteellistyneestä mediasta, joka suosii väkivaltaa ja seksiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat