Italian lapset pulskia

Pasta ja jäätelö tekevät selvää jälkeä Italiassa myös lasten kohdalla - italialaiset lapset ovat Euroopan lihavimpia. Ainakin Milanossa järjestetty kansainvälinen lihavuuskonferenssi päätyi tällaiseen tulokseen. Milanossa todettiin italialaisten lasten paino-ongelmien lisääntyneen huomattavasti. Noin kolmasosa pasta- ja pitsamaan vekaroista painaa tällä hetkellä enemmän kuin millään muotoa olisi sopivaa.

Listan kakkosena on Espanja, jonka lapsista 27 prosenttia kärsii lihavuudesta. Konferenssissa puhunut Maailman terveysjärjestön WHO:n edustaja David Porter totesi, että on liian helppoa syyttää pelkästään yleistynyttä pikaruokakulttuuria lasten paino-ongelmien lisääntymisestä. Rasvaan ja sokeriin kun törmää muuallakin. -On syytä muistaa, että ihminen saattaa kymmenessä minuutissa haukata sellaisen annoksen, että sen kuluttaminen vaatisi maratonin juoksemisen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat