Italian hallitus lupasi torjua vaalivilpin

Italian ennenaikaisia parlamenttivaaleja varjostaa vilppiepäily, jonka hallitus on luvannut torjua. Ääntenlaskenta vie sisäministeri Giuliano Amaton mukaan tavallista enemmän aikaa, koska viranomaiset haluavat estää väärinkäytökset.

- Olemme määränneet, että äänet on tarkastettava yksi kerrallaan eikä pienissä nipuissa. Siksi laskenta saattaa kestää kauemmin, Amato sanoi ennen sunnuntaina alkavaa äänestystä.

Useimmat mielipidekyselyt ovat povanneet vaalivoittoa oikeistolaiselle oppositiojohtajalle ja entiselle pääministerille Silvio Berlusconille, 81. Hänen haastajansa on Rooman entinen pormestari, uuden keskusta-vasemmistolaisen demokraattisen puolueen johtaja Walter Veltroni, 52.

Kahden vuoden takaisissa vaaleissa Berlusconi epäili vastustajiaan vaalivilpistä, kun hän hävisi äärimäisen täpärästi Romano Prodin johtamalle koalitiolle. Prodin voitto oli kiinni 24000 äänestä.

Berlusconi on tälläkin kertaa syyttänyt vastapuolta vilppiaikeista ja arvostellut hallitusta epäselvien vaalilippujen painattamisesta. Berlusconin läheinen avustaja ja parlamenttivaaliehdokas on puolestaan joutunut torjumaan viestimien epäilyjä siitä, että hän olisi välikäden kautta pyrkinyt "ostamaan" ääniä mafian avulla.

Italialaisviestimien mukaan viranomaiset tutkivat epäilyä 50000 ulkoitalialaisen äänen ostoyrityksestä. Noin 3 miljoonalla ulkomailla asuvalla italialaisella on äänioikeus vaaleissa, joissa äänestys jatkuu vielä maanantaina.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat