Italialaistytöt rynnivät castingiin -sheikki Dubaista lupaa ilmaista shoppailua

Padovassa, Italiassa oli eilen käynnissä erikoislaatuinen työhaastattelutilaisuus. Dubailainen sheikki nimittäin etsii Euroopan kiertueelleen yhteensä sataa italialaistyttöä, joiden tehtävänä on saattaa häntä ostosmatkoilla, Corriere del Veneto -lehti kertoo.

Tytöt saavat palkkaa 100 euroa päivässä ja luvan shoppailla sheikin laskuun -tarjous, joka on lehtitietojen mukaan saanut useammankin italialaistytön pään pyörälle. Lisäksi luvassa on yöpymisiä luksushotelleissa, illallisia hienoissa ravintoloissa ja matkoja sheikin yksityislentokoneessa.

Sheikin vaatimuksiin kuuluvat muun muassa 18-26 -vuoden ikä, edustava ulkomuoto, hyvä englanninkielentaito ja hienostuneet käytöstavat. Tyttöjen valikointi on uskottu padovalaiselle mallitoimistolle, joka kertoo saaneensa satoja hakemuksia. Hakijoiden joukossa oli myös useita muodin saralla kunnostautuneita miehiä, joiden hakemukset jouduttiin kuitenkin hylkäämään.

Ei haaremiin, vaan töihin

Sheikki saapuu Eurooppaan noin kuukauden kuluttua yhdessä perheensä, sukulaistensa ja turvamiestensä kanssa. Matkaseurueeseen kerrotaan kuuluvan yhteensä noin 60 henkeä.

Nyt haussa olevien tyttöjen tehtävänä on auttaa varsinkin vaimoja ja lapsia tekemään ostoksia Pariisissa, Lontoossa, Madridissa, Tukholmassa, Ibizalla ja Italiassa. Tyttöjä aiotaan vaihtaa kymmenen päivän välein niin, ettei sheikki seurueineen kyllästy heihin.

Mallitoimisto vakuuttaa, etteivät tytöt joudu sheikin haaremiin, vaan että heillä on työsopimus ja tarkasti rajatut työtehtävät.

-Toki tytöt ovat kaikki täysi-ikäisiä, eli jos heidän ja jonkun arabiprinssin välillä syttyy kipinöitä, he ovat vapaita tekemään niinkuin parhaaksi näkevät. Se ei ole meidän asiamme, Doc-mallitoimistoa johtava muotisuunnittelija Mauro Belcaro sanoi Corriere del Venetolle.


Lue myös:

    Uusimmat