Italialaissaarella hukkuneet pakolaiset lisäävät paineita EU:ssa

Ranskan haluaa EU-johtajien keskustelevan toimista, joilla unionin alueelle pyrkivien ihmisten kuolemat voitaisiin estää.

– Välimeri ei voi jäädä pysyvästi suureksi ulkoilmahautausmaaksi, Ranskan ulkoministeri Lauren Fabius sanoi tv-haastattelussa.

Myös Italia vaatii EU:lta lisäapua suureen maahanpyrkijöiden määrään. Lampedusan saarella vieraillut maahanmuuttoministeri Cecile Kyenge aikoo ehdottaa Italian vastaanottokeskusten kapasiteetin kolminkertaistamista.

EU-komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson on määrä käydä Lampedusalla keskiviikkona.

Italian pääministeri Enrico Letta syyttää murhenäytelmästä Libyaa, jonka pitäisi estää merikelvottomien pakolaisveneiden lähtö rannoiltaan. Myös omaa turvapaikkalainsäädäntöä olisi Lettan mukaan syytä muuttaa.

– Kaikki on muuttunut parissa vuodessa. Suurin osa maanpyrkijöistä ei tule enää taloudellisista syistä, vaan sodassa olevista maista, Letta sanoi.

Ruumiita jo 181

Italiassa sukeltajat ovat nostaneet maahanpyrkijöiden uponneesta laivasta kymmeniä uusia ruumiita. Maihin on tuotu jo 181 kuollutta, mutta sukeltajien mukaan hylyssä on vielä paljon ruumiita.

Kuolleiden lopullisen määrän odotetaan nousevat yli 300:n.

Viranomaisten mukaan Lampedusan lähellä uponneessa laivassa oli noin 500 ihmistä, joista 155 pelastui. Kaikki eloonjääneet olivat laivan kapteenia lukuun ottamatta kotoisin Eritreasta.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Kommentointi estetty asiattomien viestien vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat