Italialaiset riistäisivät Berlusconilta syytesuojan

Valtaosa italialaisista tukee Italian perustuslakituomioistuimen hiljattaista päätöstä riisua pääministeri Silvio Berlusconilta syytesuoja, kertoo uutistoimisto Ansan julkaisema kysely. Maan perustuslakituomioistuin on tehnyt päätöksensä, jonka mukaan syytesuoja ei voi enää suojella Berlusconia muun muassa korruptio- ja petossyytteiltä, jotka liittyvät pääministeri Mediaset-konserniin. Berlusconi runnoi syytesuojan läpi noustuaan viime vuonna uudelleen pääministeriksi.

59 prosenttia kyselyyn vastanneista italialaisista on oikeuden päätöksen kanssa yhtä mieltä. Kahden kolmasosan mielestä oikeus oli puolueeton ja kuusi kymmenestä sitä mieltä, että Berlusconi on ylireagoinut asiassa. Vain neljäsosa järjestäisi kuitenkin uudet vaalit Italiassa ennen kuin Berlusconin kolmas pääministerikausi päättyy 2013.

Toisessa, Corriere della Sera -sanomalehdessä julkaistussa kyselyssä 72 prosenttia haastatelluista vastusti Berlusconin syytesuojaa.

73-vuotias Berlusconi on ollut raivoissaan yrityksistä riistää häneltä syytesuoja. Pääministeri on syytellyt italialaisviestimiä, presidentti Gerogio Napolitanoa ja maan korkeinta oikeutta poliittisesta lynkkausyrityksestä.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat