Italiaan jälleen venepakolaisia

Lampedusan saarelle Välimerelle on sijoitettu noin 400 uutta Italiaan pyrkinyttä laitonta pakolaista.

Italian eteläiselleLampedusan saarelle on saapunut jälleen nelisensataa laitonta maahanpyrkijää.

Viikonvaihteessa veneillä pitkin Välimerta Italiaan yrittäneet on sijoitettu Sisilian ja Afrikan pohjoisrannikon puolivälissä sijaitsevan Lampedusan saaren pakolaiskeskukseen, joka on jo ennestään tupaten täynnä.

Rannikkovartiosto saatteli eilen saarelle aluksen, jolla oli 229 maahanpyrkijää Bangladeshista, Irakista ja palestiinalaisalueilta, ja sataa henkeä kuljettavan veneen kerrottiin olevan lähestymässä saarta. Perjantai-iltana Lampedusaan rantautui viisi venettä, joissa oli 146 ihmistä.

Italian eteläiselle rannikolle saapuu jatkuvasti laitonta maahantuloa yrittäviä venekuntia. Afrikkalaisten ja aasialaisten tulijoiden tavoitteena on Eurooppa, mutta Italia on tiukentanut maahantulosäädöksiään. Viime viikolla maasta karkotettiin vajaat 40 saksalaisen Cap Anamur -avustusjärjestön aluksella Sisiliaan kuljetettua afrikkalaista tulijaa, joiden turvapaikka-anomukset hylättiin.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat