Italia vetää joukkonsa Albaniasta

Italia ilmoitti tänään aloittavansa joukkojensa vetämisen Albaniasta kahden viikon kuluttua.

Italian puolustusministeriön edustajan mukaan vetäytymisen on määrä päättyä viimeistään 10. elokuuta. 2 500 italialaissotilasta muodostavat Albanian rauhanturvajoukkojen suurimman ryhmän.

Albaniassa on huhtikuun puolivälistä asti ollut 6000 ulkomaista rauhanturvaajaa valvomassa humanitaarisen avun jakelua sekä parlamenttivaalikampanjaa. Rauhanturvaajien toimikautta jatkettiin hallituksen pyynnöstä yli vaalien.

Viranomaiset panttaavat vaalituloksia

Viime viikonloppuna alkaneiden parlamenttivaalien toinen kierros käydään Albaniassa sunnuntaina. Ensimmäisen kierroksen tulokset on vaaliviranomaisten mukaan saatu laskettua. Niitä ei kuitenkaan haluta vielä julkistaa, koska toisella kierroksella ratkaistavien paikkojen määrästä ei ole päästy sopuun.

Nimettömänä pysyttelevä länsimainen avustaja sanoi tilannetta säälittäväksi.
-Albanialaiset eivät ole vielä ymmärtäneet, että häviö on häviö. Siitä voi selvitä ja taistelua voi jatkaa toisen kerran, hän tokaisi.

Vaalien tiedetään johtaneen sosialistien voittoon ja presidentti Sali Berishan johtaman Demokraattisen puolueen tappioon. Presidentti on luvannut erota uuden hallituksen muodostamisen jälkeen. Tilanne vaikuttaa nyt kuitenkin sekavalta, ja vaalien arvellaan pikemminkin synnyttäneen ongelmia kuin ratkaisseen niitä.

Uusi sisäministeri eronneen tilalle

Albanian uudeksi sisäministeriksi nimitettiin tänään Ali Kazazi. Kazazin edeltäjä Belul Cela erosi eilen "henkilökohtaisiin syihin" vedoten.

Kazazi on aiemmin toiminut valtiosihteerinä Albanian puolustusministeriössä. Hänen nimittämistään sisäministeriksi ehdotti Demokraattinen puolue.

Berishan ja opposition keväällä tekemän sopimuksen mukaan sisäministerin salkku nyt valtaa pitävässä väliaikaisessa hallituksessa kuuluu demokraateille.
(STT-Reuter-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat