Italia toivoo pikaista päätöstä Albanian joukoista

Italialainen EU-komission jäsen Emma Bonino varoitti tänään, että Albanian levottomuudet leviävät maan ulkopuolelle, ellei kansainvälinen yhteisö puutu asiaan.

-Sotilaallisessa väliintulossa on tietenkin aina riskinsä, mutta jos mitään ei tehdä, syntyy pian vakavia ongelmia koko alueella, Bonino sanoi.

Tänään Albaniassa ammuttiin neljä poliisia ja lisäksi ainakin viisi muuta ihmistä sai surmansa vuorokauden kuluessa hämärissä olosuhteissa. Sisäministeriön mukaan poliiseista kolme kuoli kapinallisten hallitsemassa Vloren kaupungissa Etelä-Albaniassa ja neljäs ammuttiin pääkaupungissa Tiranassa.

Italia sanoi EU:n ulkoministerikokouksessa Roomassa odottavansa, että päätös Albaniaan lähetettävän kansainvälisen suojelujoukon koosta ja tavoitteista tehdään lähipäivinä. Joukon tarkoituksena olisi suojella EU:n avustustoimintaa Albaniassa.

Hollannin ulkoministerin Hans van Mierlon mukaan EU:n ulkoministerit tapasivat päivällä Roomassa myös Albanian pääministerin Bashkim Finon. Unionin valtuuskunta lähtee huomenna Albaniaan arvioimaan avustustehtävän laajuutta.

Pakolaisongelma kasvaa

Italia on johtanut kansainvälisiä pyrkimyksiä ratkaista Albanian poliittiset levottomuudet. Yli 10 000 albanialaista on jo paennut Italiaan Albanian selkkauksen kiihdyttyä maaliskuun puolivälissä.

Pakolaistulva jatkui yhä tänään, kun sadat albanialaiset saapuivat Brindisin satamakaupunkiin. Samaan aikaan Italia lennätti parisataa "ei-toivottua" miespuolista pakolaista takaisin Albaniaan.

Kansainvälisen avun toimittaminen Albaniaan jatkui myös tänään, kun 40 tonnia elintarvikkeita ja lääkkeitä Ranskasta saapui Tiranan lentokentälle. Viikonvaihteessa ja alkuviikosta Albaniaan tuli italialaisia lääkkeitä ja ruokatarvikkeita. Myös Kreikka on toimittanut avustustarvikkeita maahan.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat