Itälä tyytymätön aluepolitiikkaan

Juuri virkaan astunut sisäministeri Ville Itälä näkee aluepolitiikassa tehostamisen varaa.

Ville Itälä


Itälän mukaan aluepolitiikalla ei viime vuosina ole pystytty levittämään voimakkainta kasvua suurimpien keskusseutujen ulkopuolelle. Hän kuitenkin varoittaa rajoittavasta aluepolitiikasta, sillä kasvun rajoittaminen pääkaupunkiseudulla ei ohjaa sitä muualle Suomeen, vaan todennäköisimmin ulkomaille.

Itälä sanoi Jyväskylässä, että ministeriöiden aluepoliittista putkiohjausta voisi vähentää ja antaa alueille nykyistä joustavammat mahdollisuudet omaan kilpailukykypolitiikkaan. Hänen mielestään myös TE-keskuksista pitäisi tehdä nykyistä itsenäisempiä ja vahvempia alueellisia toimijoita. -Muita kuin keskushallinnon strategisia osia voisi hajasijoittaa eri puolelle Suomea, sisäministeri jatkoi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat