Itälä syyttää puoluetovereitaan mustamaalaamisesta

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä katsoo muun muassa Kimmo Sasin syyllistyneen panetteluun ja varoittaa kokoomuksen sisäisten ristiriitojen laskevan puolueen kannatusta.

Ville Itälä uskoo joutuneensa järjestelmällisen mustamaalaamisen kohteeksi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä syyttää vastustajiaan järjestelmällisestä mustamaalaamisesta puheenjohtajataistelussa. Itälä esittää kritiikkinsä Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa.

-Se aloitettiin loppusyksyllä. Tehtiin nimettömiä juttuja, joissa haukuttiin puolueen puheenjohtaja. Sitä jatkui pari kuukautta. Äänensävyt ovat koventuneet voimakkaasti.

Itälä syyttää etenkin Jan Vapaavuorta ja Kimmo Sasia siitä, että nämä eivät välitä puolueen tulevaisuudesta.

-Ensin tuli Jan Vapaavuori, sitten Kimmo Sasi ja nuoria. Tässä käytetään poltetun maan taktiikkaa. Ei välitetä siitä, mitä puolueelle samalla tapahtuu. Puolueen kannatus ei tästä nouse, kun käydään keskustelussa puheenjohtajan henkilöön kiinni.

Itälän mielestä puolueriita vahingoittaa paitsi kokoomusta, myös sen puheenjohtajan mahdollisuuksia tehdä politiikkaa.

-Minulta viedään poliittinen liikkumatila. En voi kertoa kokoomuksen vaihtoehtoja. Ne eivät kiinnosta ketään, kun kaikkia kiinnostaa minun kohtaloni. Kauhulla katson, mihin kannatusluvut tippuvat.

Itälä luonnehtii linjaansa sosiaalireformisistiseksi, kun taas Sasi edustaa markkinaliberalismia.

-En tule jättämään puoluetta jyrkälle siivelle. Turha kuvitella, että luovutan vapaaehtoisesti sille ajattelumallille, jonka mukaan puoluetta ei pidä johtaa. Minä en noille tätä puoluetta jätä, Itälä vannoo haastattelussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat